Top 5 maailman rikkaimmat ja vaikutusvaltaisimmat uhkapelaajat

nettikasinot.casino
30/03/2021

Suositut listamme saavat jälleen kerran jatkoa. Päätimme toimituksessa alkuvuonna, että on aika tarjota arvokkaalle lukijakunnalle jotain erilaista ja tavallisesti poikkeavaa sisältöä, mutta halusimme myös samassa sivistää lukijoiden yleistietoa rahapelien maailmasta. Olemme tehneet näin erilaista listauksien kautta, joissa käsittelemme mitä mielenkiintoisimpia aiheita. Voit ottaa selvää selvää esimerkiksi maailman vanhimmista kasinoista tai mitä oudoimmista byrokraattisista lakipykälistä. Tarjolla on myös historiallisia merkittäviä henkilöitä, jotka myös tykkäsivät uhkapeleistä ja paljon muuta. 

Käsittelimme aikaisemmin tammikuun alussa historian merkittävimpiä henkilöitä, jotka ovat vaikuttaneet isolla kädellä maailmassa tavalla tai toisella, mutta olivat samalla profiloituneita uhkapelaajia Nostimme esiin urheilijoita, suuria ajattelijoita ja muita isoja henkilöitä vuosien takaa. Nämä ihmiset saavuttivat omana aikanaan paljon, mutta eivät kuitenkaan pohjustaneet saavutuksiaan uhkapelaamiselle tai vedonlyönnille.

Tällä kertaa aiomme listata kaikkien aikojen merkittävimmät ja vaikutusvaltaisimmat uhkapelaajat, jotka ovat samalla takoneet pöytien äärellä niin paljon rahaa, että heidän nimensä ja tekonsa ovat kaikkien alan ihmisten ja harrastajien tiedossa. Nämä henkilöt eivät välttämättä ole ansainneet paikkaansa populaarikulttuurissa tai historiasta yleisellä tasolla, mutta uhkapelaamisen näkökulmasta katsottuna he ovat legendoja ja kuolemattomia sellaisia.

Pelureiden maailmasta löytyy monenlaisia henkilöitä ja erilaisia vaikuttajia, jotka ovat toden teolla muuttaneet uhkapelaamisen maailmaa pysyvästi omilla oivalluksilla. Moni varmasti pohtiikin useampaan otteeseen, että mistä esimerkiksi ovat peräisin korttilaskenta pöytäpeleissä tai vaikkapa ensimmäiset strategiset päätelmät vedonlyöntiin liittyen – kaikki käydään läpi tässä tekstissä. Listamme koostuu alan pioneereista ja suurimmista ajattelijoista, jotka älysivät, että talo ei aina välttämättä pääse voitolla, jos itse seisoo sen tiellä. Haluamme listan avulla muistuttaa arvoisaa lukijakuntaa, että onnen voi houkutella omalle puolelle loogisella päättelyllä ja älyllä, eikä välttämättä tarvitse jäädä odottamaan Fortunan tuloa sen pidempää.

5. Alan Woods – hevosten herra

Hevonen ja ihminen ovat kulkenee historian saatossa lähestulkoon aina yhdessä. Hevonen on ollut ihmiselle tärkeä työkalu ja usein elintärkeä monessa eri mielessä. Hevonen on ihmiselle myös mitä erikoisin tapa tienata rahaa, sillä hevosurheilu on aina herättänyt pelureissa niin paljon mielenkiintoa, että jotkut veivät intohimonsa uusille tasoille teknologian avulla.

Alan Woods on ansainnut vuosien saatossa nimen Godfather of horse betting ja tämä johtuu siitä, että hän kehitti mullistavan ohjelmiston hevosurheilua varten. Australiassa vuonna 1945 syntynyt Woods oli aluksi menestynyt korttien laskija blackjackin parissa, mutta siirtyi 1980-luvulla aktiivisesti hevosurheilun pariin. Muutettuaan Hong Kongiin, Woods yhdisti voimansa yhdessä Bill Benterin (josta lisää myöhemmin) kanssa ja kaksikko kehitti ohjelmiston, joka pystyi ennustamaan hevoskilpailun tulokset perustuen radan muotoon, säähän ja muihin yksityiskohtiin.

Vuonna 2008 Woods menehtyi ja hänen uskottiin keränneen kasaan 670 miljoonan omaisuuden Australian dollareissa ja lukeutui ehdottomasti maailman menestyneimpien uhkapelureiden joukkoon.

4. Billy Walters – vedonlyöjien aatelia

Las Vegasin kasinoille tämä herrasmies tuli sangen tutuiksi ja lopulta kuviot eteni siihen pisteeseen, ettei Billy Waltersille voitu myöntää lupaa astua sisään. Walters on vedonlyönnin ikoni, pioneeri ja jossain piireissä jopa jumalhahmo. Hän syntyi pokeripelurille pojaksi ja hänen suvussa uhkapelit olivat enemmän sääntö kuin poikkeus. Walters aloitti itse rahapelaamisen yhdeksän vuoden iässä.

Hänen menestys alkoi 1980-luvulla. Kolmekymppisten keskivaiheille mennessä Walters oli jo asettanut ennätyksen yhden illan voitoissa Las Vegasissa lähes neljän miljoonan tienesteillä. Walters myös oli mukana kehittämässä urheiluvedonlyöntiin liittyvää ohjelmistoa, joka auttoi tuloksien ennustamisessa. Walters kehitti ainutlaatuisia kaavoja, joiden avulla hän tienasi useita kymmeniä miljoonia vedonlyönnistä. Lähteet tietävät kertoa, että 39 vuoden aikana Walters on kärsinyt vain yhden tappiollisen vuoden rahapeleissä.

Hänen arvioitu omaisuus on yli 100 miljoonaa, mutta valitettavasti nykyisin 72-vuotias konkari laskee tiilenpäitä vankilassa. Walters tuomittiin viideksi vuodeksi istumaan ja päälle lätkäistiin vielä 10 miljoonan dollarin sakot talousrikoksista. Walters oli syyllistynyt sisäpiirikauppaan ja käyttänyt luvatta salassa pidettäviä tietoja.

3. Zeljko Ranogajec – nero syntyessään

Joskus ihmiset vain syntyvät tietynlaisten lahjojen kera ja oikein hyödynnettynä mahdollisuudet ovat rajattomat, erityisesti taloudellisessa mielessä. Tällainen tarina kävi toteen Zeljko Ranogajecin kohdalla. Kroatialaisten maahanmuuttajien lapsi syntyi Hobartin kaupungissa Australiassa vuonna 1961 hänen älyn lahjat tulivat ilmi jo erittäin varhaisessa vaiheessa.

Hän loisti yliopistossa erikoisin arvosanoin ja luki uskollisesti verotusta, taloutta ja pankkitoimintaa. Valokuvamuisti ja luonnollisesti älynlahjat nousivat herran valttikorteiksi kirjaimellisesti, sillä opinnot jätettiin kesken ja fokus siirrettiin täysin rahapeleihin. Pöytien äärellä Ranogajec oli väistämättä älykkö vähä-älyisten keskuudessa ja tämä kykeni ajattelemaan pidemmälle, kuin yksikään jakaja. Ranogajecin lahjakkuus tuli ilmi esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa hän muutti sadan dollarin aloituskassan seitsemän numeron kokoiseksi loppusummaksi. Mainittakoon myös, että Ranogajecilla on hallussaan maailman suurin voittoennätys kenossa, mikä on 7,5 miljoonaa dollaria.

Ranogajec vaikuttaa edelleen vahvasi tänä päivänä vedonlyöntipiireissä ja on mukana erilaisissa firmoissa osa-omistajana.

2. Edward E. Thorp – korttilaskennan isä

Korttien laskenta tai card counting on äärimmäisen vaativa taito, mutta oikein sovellettuna tehokas ja tuottoisa. Monet ovat tienanneet suuria summia ja monet ovat saaneet kontolleen moisesta suuria ongelmia. Joka tapauksessa monen pelurin sietää olla kiitollinen yhdelle henkilölle – Edward E. Thorp.

Thorp syntyi Chicagossa vuonna 1932 ja päätyi lopulta opiskelemaan matematiikkaa yliopistoon ja myöhemmin valmistui professoriksi. Thorp oli ensimmäinen ihminen, joka käytti tietokonetta apunaan korttipelien tuloksien ja strategioiden simuloinnissa. Hän lopulta onnistui kehittämään korttien laskentaan perustuvan teorian blackjackiin, joka täten nostaisi pelaajan mahdollisuudet voittoon suuremmalla todennäköisyydellä.

Professori päätyi kokeilemaan keksimäänsä teoriaa aluksi Las Vegasin, Lake Tahoen ja Renon kasinoille. Voitokkaat havainnot todistivat teorian todeksi ja toimivaksi. Hänen julkaisemansa kirja ”Beat the Dealer” on sittemmin noussut aikojen saatossa pelureiden vakio-oppaaksi.

Vuonna 1961 Thorp myös kehitti kannettavan tietokoneen, jota hän piti mukanaan blackjackin ja ruletin parissa, mutta lopulta tämä kiellettiin 1980-luvun loppupuolella.

Tietojen mukaan 86-vuotias Thorpe on ennättänyt tähän päivään asti kasaamaan 800 miljoonan dollarin omaisuuden.

1. Bill Benter – numeroiden kuningas

Useampi ammattilainen nostaa automaattisesti Bill Benterin nimen ensimmäisenä esille, kun puhutaan matemaattisista taidoista yhdistettynä uhkapeleihin. Osa tohtii jopa todeta, että Benter on täydellinen esimerkki siitä, miten vaurastutaan rahapeleillä. Hän syntyi vuonna 1957 Pennsylvanian osavaltiossa ja on väitetysti matemaattinen nero. Hän opiskeli fysiikkaa ja muita tieteitä, sekä oppi nopeasti korttien laskemisen taidon ja suuntasi Las Vegasiin soveltamaan taitojaan.

Benter jäi voitolla niin paljon, että hänelle langetettiin pysyvä porttikielto seitsemän vuoden sisällä kaikkiin Vegasin suurimpiin kasinoihin. Sittemmin hän suuntasi Hong Kongiin ja ryhtyi takomaan äveriäitä summia hevosurheilusta matematiikan ja tietokonetekniikan avulla yhdessä aikaisemmin mainitun Alan Woodsin kanssa.

Tänä päivänä Benter tienaa 100 miljoonaa dollaria vuodessa hevosurheilulla ja muulla uhkapelaamisella. Hänen yhden päivän voittoennätys on kymmenen miljoonaa dollaria.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Bonus

2000 EUR

Ilmaiskierrokset

0

Bonus

0 SEK

Ilmaiskierrokset

0

Bonus

500 EUR

Ilmaiskierrokset

200

Bonus

10000 EUR

Ilmaiskierrokset

450

Bonus

2000 EUR

Ilmaiskierrokset

0

Bonus

500 EUR

Ilmaiskierrokset

200

Bonus

500 EUR

Ilmaiskierrokset

400

Bonus

8000 USD

Ilmaiskierrokset

0