Top 6 uhkapelaamisen tärkeintä nyrkkisääntöä – Näiden avulla pelikassa plussalle

nettikasinot.casino
30/03/2021

Suurta suosiota nauttineet listamme saavat urakalla jatkoa. Alkuvuodesta saakka olemme julkaisseet tasaisin väliajoin mielenkiintoisia listoja liittyen uhkapeleihin, kasinoihin, tarinoihin ja esimerkiksi hullunkurisiin lakipykäliin. Emme tietenkään ole unohtaneet henkilöitä. Olemme käsitelleet esimerkiksi vaikutusvaltaisimpia naisia rahapeleissä, merkittäviä historiallisia henkilöitä ja lisäksi myös kovimpia Hollywoodin näyttelijöitä, jotka myös viettävät aikaa pelipöytien parissa. 

Uhkapelaaminen on kaiken järjen mukaan täysin oma maailmansa, joka pitää sisällään erittäin paljon sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä. On merkittäviä ja eriskummallisia ihmisiä, sekä kuuluisia kasinoita ja roppakaupalla legendaarisia tarinoita, jotka eivät jätä ketään kylmäksi. Yksi tärkeä aihepiiri, joka välillä jää täysin huomioimatta kaiken hallitun kaaoksen keskellä on taito ja osaaminen.

On selvää, että moni pelaaja sekoilee itsensä mitä erikoisempiin tarinoihin ja seilaa tuurilla älyttömien voittojen pariin, tietenkin nämä ovat niitä parhaimpia kertomuksia. Mutta ei sovi unohtaa, että maailman kärki uhkapelaamisessa on ajattelevaa sorttia, jotka luottavat tiettyihin taitoihin, joita he ovat hioneet vuosikymmenien ajan.

Nämä taidot ja tietynlaiset määrätietoiset päätökset pelaamisen suhteen ovat universaaleja, täten pätevät ja käyvät toteen esimerkiksi myös nettikasinoilla, sekä elämän eri tilanteissa. Tärkeintä on luonnollisesti aina tilanteen lukeminen ja sen jälkeen parhaimman mahdollisen ratkaisun etsiminen, sekä soveltaminen.

Tällä kertaa listaamme kuusi tärkeintä nyrkkisääntöä tai taitoa, joita kuuluu soveltaa poikkeuksetta jokainen kerta, kun löytää itsensä rahapelaamisen ääreltä. Kun nämä ahdataan keinolla millä hyvänsä pelaajan kuin pelaajan takaraivoon, niin voimme vakuuttaa, että tulosta tulee tavalla tai toisella. Saatat säästää tai voittaa pikkaisen enemmän rahaa ja nämä syyt pelkästään pitäisivät riittää näiden oppien sisäistämiseen. Näiden avulla parannat omaa pelaamista huomattavasti ja siksi on syytä tutustua niihin huolellisesti nyt.

1. Erikoisosaaminen

Kaikki meistä varmasti osaa pelata ties vaikka kaikkia mahdollisia pelejä kasinolla ja nettikasinolla. Onnenkantamoisella saatamme voittaakin sieltä ja täältä pientä ylimääräistä. Fakta on kuitenkin se, että tilastojen valossa olisi syytä löytää yksi pelimuoto, jossa huomaa olevansa takovansa selkeästi parempia tuloksia. Tällainen löytyy jokaiselta pelaajalta ja on äärimmäisen tärkeää tietää oma erikoisosaaminen. Jos kuitenkin ei ole aivan varma mihin huomionsa suuntaa, niin kannattaa aloittaa peleistä, jossa talolla on mahdollisimman pienet mahdollisuudet voittoon.

2. Loogisen strategian luominen

Saattaa vaikuttaa aluksi siltä, että strategiat ja muut suunnitelmat eivät paljoa vaakakupissa paina, kun Rouva Fortuna näppinsä peliin laittaa, mutta jokainen ammatikseen rahapelejä harjoittava henkilö kyllä todistaa toisin. Eikä kyse ole mistään ydinfysiikasta, vaan todennäköisyyksistä ja itseasiassa melko maalaisjärjellä pääteltävissä olevista asioista.

Aloitetaan esimerkiksi ruletista ja blackjackista, näistä kahdesta erittäin suositusta pelistä, jotka perustuvat täysin todennäköisyyksiin. Videopokerissa puolestaan pystyy jo taktikoimaan, jotta saisi pientä etulyöntiasemaa peliin nähden. Omia henkilökohtaisia taktiikoita voivat olla esimerkiksi pienillä panoksilla pelaaminen ja voittorajan asettaminen, jonka saavuttamisen jälkeen lopettaa automaattisesti pelaamisen.

3. Kirjanpito

Kuulostaa ihmeelliseltä ja ehkä jopa turhalta, mutta omien voittojen ja tappioiden kirjanpito on äärimmäisen tärkeää kasinolla, sekä nettikasinolla. Tätä voi tehdä nykyisin kätevästi puhelimen avulla tai perinteisesti pienen vihkosen voimin. Mikäli jätät tämän tekemättä tai huomioimatta, niin saatat hävitä vastuuttomasti liian paljon ja täten tappioiden määrä tulee liian isona yllätyksenä. Kirjanpidon avulla pystyt laskemaan itsellesi budjetin pelaamiseen ja kaiken varalta suunnitella etukäteen maksimisumman, jonka voi pahimmassa tapauksessa hävitä.

4. Budjetin hallitseminen

Tämä tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, että omien varojen kanssa on oltava tarkkana, eikä kasinolle saa lähteä mielivaltaisesti pelaamaan satunnaisella summalla. Jotta pystyt taata kestävän jatkuvuuden voittamiseen, niin on oltava aina kartalla budjetista, jonka voimin ryhtyy pelaamaan. On laskettava budjetti viikolle, kuukaudelle tai miksei jopa jokaiselle päivälle, jos pelaaminen on tarpeeksi aktiivista. Täten kontrolli pysyy sinulla, eikä korteilla. Yksi keino pitää langat omissa käsissä on se, että pelaa aina voitoilla ja laittaa alkuperäisen panoksen niin sanotusti sivuun. Tämä on varsinkin suotavaa kaikille aloittelijoille pelaajille.

5. Kehitä analyyttisiä taitojasi

Tässä kohti kieltämättä lyödään isompaa vaihdetta silmään, mutta jos vain rahkeet riittävät, niin analyyttisten taitojen kehittäminen on yksi tehokkaimpia keinoja jokaiselle uhkapelaajalle tienata ylimääräistä tienestiä jakajaa vastaan. Se vaatii useita tunteja harjoittelua, mutta uskokaa kun toteamme, että on vaivan väärti. Tämä tarkoittaa käytännössä todennäköisyyksien tulkitsemista ja laskemista, sekä etujen käsittelyä. Analysoi palautusprosentteja ja sovella parasta kehittelemääsi strategiaa peleihin. Parhaiten tilastojen ja numeroiden kanssa pääsee helpoiten alkuun esimerkiksi urheiluvedonlyönnissä.

6. Ajoissa lopettaminen

Ja sitten seuraa se kaikista kultaisin ja tärkein neuvo, jotka ei sovi koskaan aliarvioida, vähätellä tai sivuuttaa isosta kuvasta pois. Kuulostaa helpolta, mutta välillä saattaa olla yllättävän vaikeaa. Tienestit käyvät vähiin ja pöydästä olisi poistuttava, välilehti täytyisi sulkea tai pelikoneen edestä pitäisi vaihtaa maisemaa – tämä hetki koittaa jokaiselle pelaajalle ja se on äärimmäisen kriittinen tilanne. Siinä mitataan oma henkinen kantti ja itsehillintä sangen rehellisesti. Mielessä pyörivät mahdolliset onnistumiset ja viimeisien summien avulla voittojen takaisin saaminen, mutta todennäköisyydet eivät valitettavasti ole puolellasi, jos olet jo budjetin väärällä puolella.

Lopettaminen on taito, joka täytyy osata. Ilman sitä kaivaa itselleen petollisen suurta kuoppaa, josta ei pahimmassa tapauksessa ole nousua takaisin maan pinnalle. Maailmasta löytyy useita varottavia esimerkkejä ja välillä sellaisia voi löytää ihan lähimmäiseltä kasinoltakin. Rahapelaaminen on loppupeleissä erittäin hallittavissa oleva asia, joka oikein käytettynä palvelee pelaajaa tuottoisasti, mutta kaikki me tiedämme mitä väärinkäytöstä seuraa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Bonus

2000 EUR

Ilmaiskierrokset

0

Bonus

0 SEK

Ilmaiskierrokset

0

Bonus

500 EUR

Ilmaiskierrokset

200

Bonus

10000 EUR

Ilmaiskierrokset

450

Bonus

2000 EUR

Ilmaiskierrokset

0

Bonus

500 EUR

Ilmaiskierrokset

200

Bonus

500 EUR

Ilmaiskierrokset

400

Bonus

8000 USD

Ilmaiskierrokset

0