Bethard ja maaliskuun mahtikipailu – 250 000€ potti

Vedonlyönti on tällä hetkellä jäässä, kuin inuiitin makaronilaatikko, sillä Koronavirun on lamauttanut urheilumaailman täysin. Tästä syystä myös alana kovimpien vedonlyöntiyhtiöiden tulee reagoida maailman menoon käynnistämällä kampanjoita kasinon puolelle. Monen toimijan ohella näin on toiminut myös vedonlyönnin jättiläinen Bethard, jonka maaliskuinen mahtikilpailu kantaa tekemistä viikkojen päähän potin kohotessa yhtensä 250 000 euroon. Tällaista tarjoaa vain parhaat nettikasinot.

Kampanjoiden parisssa painiessa muutama seikka korostu, kun kilvan laatua arvostellaan. Osallistumisen on oltava helppoa, tekemisen miellyttävää, sekä tietysti kirsikkana kakun päällä myös potin tulee olla laadussaan erityisen houkuttava. Bethard lunastaa kaiki nämä kohdat erinomaisesti maalisuisessa mahtikilpailussaan, joka tuo karanteenin synnyttämiin pitkiin päiviin paljon kaivattua tekemistä isosti.

Tämä perinteisten arvontojen synnyttämä vyyhti on kokenut lähtölaukauksensa jo tovi sitten, mutta mukaan ehtii vielä kilpailemaan suurista rahapalkinnoista mainiosti. Kampanjassa pelaajien tehtävänä on kerätä arpalippuja kampanjan peleistä rajattomasti ja näin ollen vaikuttaa samalla myös oman menestyksensä mahdollisuuksiin tulevissa arvonnoissa. Pelaaja palkitaan yhdellä arpalipulla aina, kun hän on kierrättänyt kampanjan peleissä 20 euroa.

Tällä hetkellä kampanjassa on jäljellä kaksi arvontaa, joista pelaaja voi kertarykäyksellä voittaa jopa tuhansien eurojen siivuja. Mikään ei myöskään estä pelaajaa voittamasta, vaikka molemmista jäljellä olevista arvonnoista. Toisen jäljellä olevan kampanjan kilpailuaika on 16.3.-22.3. ja viimeisen arvonnan kilpailuaika on 23.3.-29.3. Mukaan ehtii siis vielä paremmin, kuin hyvin.

Lunasta siis bethardin kasinobonus ja ilmaiskierrokset ja suuntaa tiesi seuraavien, kampanjassa mukava olevien pelien pariin: Reel Rush, Finn and the Swirly Spin, Finn’s Golden Tavern, Butterfly Staxx, Butterfly Staxx 2, Piggy Riches, Dazzle Me, Divine Fortune, Twin Spin, Scudamore’s Super Staks, Narcos Video Slot, Conan Cideo Slot, Dead or Alive 2 ja Turn your fortune. Klikkaa alta löytyvää linkkiä nyt ja siirry oitis Bethard -nettikasinon tarjonnan pariin.

Toimi näin osallistuaksesi kampanjaan

Loputon kampanjoiden tykitys saattaa silloin tällön hämätä verkkokalvoa ja näin ollen on hyvä tiivistää kampanjan osallistumisohjeet vielä kerran helposti omaksuttavaan muotoon. Osallistu Bethardin maaliskuun mahtikilpailuun näin:

  1. Rekisteröidy Bethard -nettikasinolle tai kirjaudu sisään toimivalle tunnuksellesi
  2. Talleta pelitilillesi rahaa ja lunasta kasinobonus, sekä ilmaiskierrokset
  3. Pelaa kampanjaan kuuluvia pelejä lunasta 1 arpalippu jokaisesta kierrättämästäsi 20 eurosta
  4. Kerää lippuja rajattomasti ja osallisu arvontoihin
  5. Voit voittaa palkinnon jokaisesta arvonnasta

Bethard jakaa runsaita käteispalkintoja arvonnoista

Bethard on hyvin perinteisen linjan nettikasino, joka ei lähde turhaan punomaan juonia palkintomatkojen ympärille, vaan usein turvaa tällaisina epävarmuudenkin aikoina riihikuivaan käteiseen. Uudet nettikasinot eivät tällaisen käteisrumban perässä tahdo pysyä mitenkään, sillä Bethard osoittaa jälleen mahtinsa jakamalla peräti 250 000 euroa neljästä arvonnasta. Näistä neljästä tilaisuudesta on vielä jäljellä kaksi huikeaa arvontaa, joiden yhteispotissa komeilee 50 000 euroa.

Tuhansien eurojen potti lohkotaan arvonnoissa pienempiin osiin, jotta mahdollisimman moni pelaaja saa näin ollen tilaisuuden täydentää käteisvarojaan. Käteisen täyttämät rahapalkinnot jakautuvat kampanjassa voittaville pelaajille seuraavati:

  • Sija 1. = 3 000 euron käteispalkinto
  • Sijat 2.-5. = 2 000 euron käteispalkinto
  • Sijat 6.-14. = 1 000 euron käteispalkinto
  • Sijat 15.-17. = 500 euron käteispalkinto
  • Sijat 18.-27. = 250 euron käteispalkinto
  • Sijat 28.-47. = 100 euron käteispalkinto
  • Sijat 48.-87 = 75 euron käteispalkinto
  • Sijat 88.-137. = 50 euron käteispalkinto
  • Sijat 138.-237. = 25 euron käteispalkinto
  • Siajt 238.-1837. = 10 euron käteispalkinto

Rahaa jaetaan vielä Bethardin kampanjasta enemmän, kuin tarpeeksi, sillä pelaajilla on mahdollisuus lunastaa yllä olevan taulukon mukaisia palkintoja vielä kahtena viikkona.

Bethardin uuden pelaajan edut – hyödynnä nyt

Vedonlyönnin ollessa kohtalaisen isolla prosentilla jäissä lukuunottamatta eSports-vedonlyönnin mahdollisuuksia tulee nettikasinoiden reagoida tähän muutokseen tarjoamalla mahdollisimman kattava paketti etuja kasinon puolelle uusille pelaajilleen. Bethard tarjoaa tällä hetkellä rekisteröityville pelaajilleen poikkeuksellisen kovan paketin, jonka turvin pelikokemuksien haaliminen luonnistuu alkuun oikein maistuvissa merkeissä.

Ensimmäisenä uudet pelaajat saavat lunastaa 100% bonuksen, jonka Bethard tarjoaa 200 euroon asti. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että pelikassa tuplataan ensimmäisen talletuksen kohdalla ja näin ollen peliuran voi aloittaa jopa 400 euron pelikassalla. Myös ilmaiskierroksia tipahetelee Bethardin paketista pelaajan tilille mukavissa määrin. Mitä enemmän pelaaja tallettaa, sitä enemmän hänen on mahdollista hyödyntää spinnejä. Ilmaiskierrokset jakautuvat talletuksen mukaan määrällisesti seuraavaksi:

  • Talleta 20 eruoa ja saat 30 ilmaiskierrosta
  • Talleta 50 eruoa ja saat 50 ilmaiskierrosta
  • Talleta 100 euroa ja saat 120 ilmaiskierrosta
  • Talleta 200 euroa ja saat 250 ilmaiskierrosta

Suurin ilon aihe tulee pelien suunnalta, joissa kierrokset voi käyttää. Pelivalikoima koostuu peleistä: Aloha! Cluster Pays, Wild Wild West: The Great Train Heist, Finn and the Swirly Spin, Berry Burst ja Starburst. Klikkaa siis alta löytyvää linkkia ja suuntaa oitis Bethard -nettikasinolle lunastamaan tämä ohittamaton tarjous ja osallistu edellä esiteltyihin arvontoihin ennen, kuin on liian myöhäistä.