Book of Oz

Microgaming on kuluvan vuoden aikana pysynyt näkyvästi otsikoissa ja nyt ennen vuoden loppua pelintekijöiden jättiläisiin kuuluva julkaisi hiljattain tietoa uudesta tuotteesta, joka on herättänyt paljon intoa pelialalla. Uusia pelejä on sadellut kuluvan vuoden aikana mukavasti ja suurin osa on kerännyt paljon kehuja. Onkin soveliasta, että Microgaming kantaa kortensa kekoon vielä yhden uutukaisen voimin ja merkittävää projektista tekee se, että pelintekijä on saanut paljon apuja tämän slotin kehittämisessä Triple Edge Studiosilta. Tässä teksissä me käymme tukevan ennakon muodossa uutta slottia lävitse ja pohdimme sen mahdollista suosiota. 

Pelaajat ovat saaneet jo muutaman päivän verran kokeilla Book of Oz -kolikkopeliä eri nettikasinoilla ja vaikka lopullinen palaute odottaa vielä saajaansa, niin on silti otollista katsastaa uusi tuote läpi ja selvittää, että onko tässä joulukuun kovin uusi julkaisu pelien saralla. Triple Edge Studios on Book of Ozin takana, mutta Microgaming saattaa silti kerätä isossa kuvassa ne suurimmat kiitokset tästä klassiseen tarinaan pohjautuvasta pelistä.

Book of Oz, tai tuttavallisemmin ”Ihmenaa Oz” meille suomalaisile, on maailmankuulu tarina tai koostumus kirjoista, joissa erilaiset tarinat sijoittuvat Ozin ihmemaahan. Kuuluisin näistä on tarina Dorothystä, joka päätyy mysteriisen myrskyn seurauksen Ozin ihmemaahan koiransa Toton kanssa. Edellä mainittu yksi kertomus Ozin tarinoista on siis kaikista kuuluisin ja se julkaistiin jo vuonna 1900 kirjan muodossa. Ozin tarinoita on kuitenkin sittemmin julkaistu useampikin. Pääsarjan niin sanottuja virallisia kirjoja on yhteensä 14 ja sarjan luoja oli nimeltään Lyman Frank Baum tai L. Frank Baum. Yli kymmenlukuisin kirjasarjan lisäksi Baum julkaisi myös muitakin Ozin ihmemaahan liittyviä teoksia, mutta niitä ei ikinä olla laskettu mukaan viralliseen 14 kirjan sarjaan.

Mitähän mahtaa Baum tuumia, jos hänelle kerrottaisiin tuonpuoleisessa, että legendaarinen luomansa satumaailma ulottuu nyt kirjojen kansista ja elokuvien näyttökankailta myös nettikasinoiden ihmeelliseen maailmaan? Microgaming ja Triple Edge Studios ovat luoneet päältä päin ehkä sangen perinteisen näköisen kolikkopelin, mutta erikoisia ominaisuuksia on mukana myös. Voimme jo tässä kohti esimerkiksi mainita, että pelissä on uudelleenpyöräytys -toiminto, joka mahdollistaa loputtomat respinnit oikeiden kombinaatioiden saamikseksi tiettyä hintaa vastaan toki.

Microgaming

Vuonna 1994 alkunsa saanut pelialan pitkän linjan veteraani vannoi jo alusta alkaen, että se aikoo pitää valtasijaa pelialan kärjessä. Tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, että tilanne on edennyt vuosien saatossa juuri siihen. Microgamingin kädenjälkeä näkyy oikeastaan melkein missä tahansa pelialalla. Nettikasinoissa, peleissä ja paljon muualla, kuten esimerkiksi ohjelmistoissa. Maailman 40 suosituinta pokerihuonetta käyttävät Microgamingin suunnitelevaa ohjelmistoa ja kukapa voisi unohtaa vuonna 2002 julkaistua Viperia, joka kirjaimellisesti nosti Microgamingin täysin omaan luokkaansa.

Microgaming on julkaissut niin paljon pelejä, että niistä voisi täyttää yhden nettikasinon valikoiman kokonaan. Yli 600 peliä markkinoille puskenut Microgaming on koonnut tarjontansa kolikkopeleistä, pöytäpeleistä, mutta se hallitsee markkinoiden kiistatonta asemaa jättipottien ykkösnimenä. Mega Moolah ja Mega Moolah ISIS ovat eittämättä koko pelialan suosituimpia tuotteita ja maksavat myös parhaimpina päivinä yli miljoonien tai kymmenien miljoonien päävoittoja. Eikä sovi unohtaa myös Major Millionsia, joka on myös pelaajien suosiossa ja on jakanut muun muassa lähes kahden miljoonan euron päävoiton. Tavallisten kolikkopelien saralla pelivalmistajan suosituin tuote pelaajien keskuudessa on eittämättä Immortal Romance.

Firman tärkein ja paras valttikortti on sen laatutakuu, joka puolestaan koostuu melkein 30 vuoden kokemuksesta. Nämä kaikki luovat Microgamingista maineikkaan ja turvallisen nimen, joka ei koskaan petä. Siksi he ovat isoimpia nimiä markkinoille ja ainoa todellinen haastaja lienee Net Entertainment.

Parhaat Microgaming-kasinot

Betway

Bonus: 1000€ + 65 IK

 Erikoisbonus tältä sivulta
 Microgaming-ilmaiskierroksia
 Massiivinen pelivalikoima


Suomiarvat

Bonus: 100€ + 50 IK

 Suomalaisille suunnattu kasino
 Verovapaat voitot
 Kaikki Microgamingin pelit


Jackpot Village

Bonus: 3300€ + 75 IK

 Jättimäinen bonuspaketti
 Kaikki Microgamingin slotit
 Vuoden 2019 kasino


Karjala Kasino

Bonus: 100€ + 400 IK

 Isosti ilmaiskierroksia ilman talletusta!
 Verovapaat voitot
 Loistava pelitarjonta


Rizk

Bonus: 100€ + 51 IK

 Erittäin luotettava toimija
 Nopeat kotiutukset, verovapaasti
 Alkuun ilmainen bonus!


Spela.com

Bonus: 100 IK

 Pelaa rekisteröitymättä
 Avaustalletuksella ilmaiskierroksia
 Huippunopeat kotiutukset


Voittoluokat, panostasot ja jättipotti

Kuten lähes aina, Book of Oz -kolikkopeli on perinteinen viiden kelan slotti, joka pitää sisällään kymmenen erilaista voittolinjaa ja rivejä on kolme. Alhaisin panos, jonka pelissä voi lyödä on 0.10€ eli kymmenen senttiä ja suurin panos on ehkä aavistuksen maltillinen 25 euroa, siinä missä monella nykyajan slotilla on tapana päästä panoksien suhteen jopa sataan euroon asti.

Taustalla näkyisi olevan mystisen oloinen halli tai huone, joka koostuu useista pylväistä. Värimaailmaa on ehostettu erilaisia vihreillä väreillä ja siihenpä se oikeastaan jää. Tämä on sinällään harmillista, koska tarina itsessään on niin mielenkiintoine ja täynnä mitä erikoisimpia hahmoja, sekä miljöötä. Tässä mielessä toteutuksessa ollaan valitettavasti epäonnistuttu todella pahasti. Miten ei olla älytty käyttää hyödykseen kaikkea sitä massiivisesta kokonaisuutta, jota Ozin ihmemaa tarjoaa? Tästä on valitettavasti, mutta ehdottomasti annettava miinuspisteitä!

Kolikkopelin vähiten maksavina symboleina toimivat korttipakastat tutut ässä, kuningas, kuningatar ja jätkä, sekä kymppikortti. Eniten maksavat puolestaan ovat avainten, sydänten, velhojen ja kirjojen muodossa. Lisäksi pelissä on myös erikoinen leijona -symboli. Kirja -symboli on Wildin ja Scatterin yhteissymboli ja pystyy korvaamaan minkä tahansa muun symbolin. Peli tukee pääasiassa juuri ilmaiskierroksia ja niiden voittamista, mutta jos esimerkiksi pelaaja saa voittolinjalle viisi velhoa, niin tämä tietää 500 -kertaista voittoa panokseen nähden. Mikäli pelaaja onnistuu ihmeen kauppa saamaan jokaiselle ruudulle velhon, niin voitto on 5000 -kertainen panokseen nähden eli jättipotti on 125 000 euroa!

Palautusprosentti: ???

Pelinpalautusprosentti on toistaiseksi valitettavasti mysteeri, mutta Microgamingin tuntien kyseessä pitäisi olla suhteellisen korkea ja tyydyttävä. Tohdimme epäillä, että lukema menee mitä todennäköisemmin 96 prosentin tienoilla, kuten yleensä on tapana. Jos käy oikein kunnon tuuri, niin 97% on myös mahdollista, mutta melkoisen epätodennäköistä. Tunnetusti markkinoiden suurimpia palautusprosentteja omaavat sellaiset pelit, kuten Blood Suckers ja Mega Joker Slots, jotka pyörivät 98 prosentin lukemissa.

Mobiili

Viralliset tahot onneksi varmistaneet ja onhan se myös pääteltävissäkin, että Book of Oz -kolikkopeli toimii myös mobiilissa älypuhelimilla. Lisäksi peliä voi myös pelata tableteilla ja tietenkin pöytäkoneilla. Microgamingilla on pitkä historia mobiilipeleissä ja heidän taidokas osaaminen näkyy tässäkin tuotteessa läpi ilmiselvästi.

Erikoistoiminnot

Peli on miltei kauttaaltaan perinteinen, mutta erikoistoimintoa toki löytyy ilmaiskierrosten muodossa. Respin mahdollistaa sen, että pelaaja voi pyörittää yksittäistä valitsemaansa kelaa niin pitkään, kuin haluaa. Tämä mahdollistaa siis voittavien yhdistelmien saamisen, mutta toki kyseinen toiminto verottaa pelaajalta rahaa. Tämä toiminto saattaa olla erityisen pelastava tekijä varsinkin siinä vaiheessa, jos esimerkiksi on yhden velhon päässä 500 -kertaisesta voitosta. Respinnin arvo kuitenkin vaihtelee, eivätkä ne ole halpoja, joten mieti tarkkaan ja lue ruudulta ohjeet, ennen kuin lähdet hulluna kokeilemaan.

Ilmaiskierroksia saa, kun ruudulle ilmestyy kolme, neljä tai viisi kertaa minne tahansa keloja. Näistä vaa 10, 12 ja 25 ilmaiskierrosta.

Onko pelissä Wild -toiminto?
Kyllä, Wild-toiminto löytyy.
Jaetaanko pelissä ilmaiskierroksia?
Kyllä, Book of Oz jakaa ilmaiskierroksia.
Löytyykö pelistä Scatter-toiminto?
Kyllä, pelissä on Scatter-toiminto.
Onko pelissä bonuspeli?
Pelissä ei ole bonuspeliä.

Käyttäjäkokemuksia Book of Ozista:

Book of Oz -käyttäjäkokemuksia:

”Toistaiseksi ei mitään valitettavaa. Voittoja satelee mukavasti ja respinnit ovat jo muutamaan otteeseen pelastaneet!”

”Miltei identtinen moniin muuhun peliin, mutta toisaalta tuo uudelleenpyöräytys kyllä auttaa todella paljon strategisissa päätöksissä.”

”Hauska ja tuottoisa. Tätä suosittelen kyllä jokaiselle, joka haluaa vähän erikoisempaa peliä.”

Kasinoiden tarjoamat ilmaiskierrokset

Toistaiseksi nettikasinot eivät tarjoa tähän peliin mitään erikoisia tarjouksia, mutta kaikkien Microgamingin tuotteiden suurkuluttajien onneksi haluamme ohjata teidät Casimpolle. Tämä tuore nettikasino jakaa kaikille uusille pelaajille tervetuliaisbonuksen ja paljon ilmaiskierroksia.

Tekemällä tilin ja lunastamalla bonuksen pelaaja saa bonusrahaa 500 euroon saakka ja päälle 50 ilmaiskierrosta. Kokeile Casimpoa alla olevan linkin kautta!

Arvio: 3,8/5

Peli ei yllä välttämättä aivan kärkeen tietyillä alueilla, mutta strateginen apu, jota respin tarjoaa on melkoisen kova lisä kenen tahansa pelaajan näkökulmasta. Symbolit ovat ehkä aavistuksen keskinkertaisia myös ja valitettavasti myös taustat. Peli kuitenkin tarjoaa mukavasti voittoja, eikä ole mitenkään liian monimutkainen. Päävoitto on iso ja muutenkin tavallista muhkeammat summat ovat mahdollisia tavallista korkeammalla prosentilla.

Book of Oz -arvio
  • Teema ja toteutus
  • Palautusprosentti
  • Erikoistoiminnot
  • Toimivuus mobiilissa
3.8