Dragon Maiden

Halloween on mennyttä ja niin ovat sitä myöten myös kaikki siihen liittyvät teemapelit. Peliarvosteluiden suhteen me jatkamme tällä kertaa jälleen kerran mielenkiintoisella uutukaisella, joka tosin ei ole vielä nähnyt virallisesti päivänvaloa. Play ’N GO:n laadun tietävät kaikki, joten tästäkin kolikkopelistä voimme odottaa turvallisin mielin kestävää menestystä pelaajien keskuudessa. Mutta yltääkö tämä tuleva julkistus kuitenkaan aivan kärkipelien tasolle?

Pelivalmistajana Play ’N GO on noussut vuosien saatossa laadukkaimpien ja luotettavimpien kehittäjien joukkoon. Kukapa voisikaan unohtaa jo legendaksi noussutta Book of Dead-kolikkopeliä tai esimerkiksi vaikkapa White Rabbit-slottia? Pelivalmistaja tuo markkinoille heidän seuraavan timanttisen tuotoksen 15. marraskuuta eli kauaa ei tarvitse enää odottaa. Kyseinen projekti pitää sisällään hyvin vahvan teeman, joten kyseessä ei missään nimessä ole mikään tuiki tavallinen slotti.

Kyseinen peli ei kylvä kauhua tai leiki hedelmillä sen ihmeellisemmin. Se on suunnattu luonnollisesti nimestä päätellen tietyn genren pelaajille, mutta toki myös muillekin. On aika lähteä tutustumaan tarkemmin Play ’N GO:n piakkoin julkaistavaan Dragon Maiden-kolikkopeliin.

Käymme tuttuun tyyliin läpi slotin perusasiat ja ominaisuudet. Lisäksi luvassa on myös tietoa pelivalmistajasta, palautusprosentista ja paljon muuta. Piteimmittä puheitta aloittakaamme.

Sanoiko joku Game of Thrones?

On miltei väistämätöntä, että Dragon Maidenista tulee heti ensimmäisenä mieleen huippusuosittu televisiosarja Game of Thrones. Voi olla, että nimi, ulkoasu, sekä teema on taktista suunnittelua Play ’N GO:n osalta, sillä tässä pelissä kyllä piisaa lohikäärmeitä ja fantasiaa. Edellä mainittu ulkoasu itsessään jo antaa paljon ilmi pelin meiningistä. Taustalla saattaa vilistä ajoittain lohikäärmeitä ja jylhät vuoristomaisemat ovat loistava lisä tunnelman luomista varten.

Game of Thrones-viboja aiheuttaa myös pelin oletettu päähenkilö, Dragon Maiden, joka tuo väistämättä mieleen Daenerys Targaryenin. Mitä enemmän pelin ominaisuuksiin paneutuu, niin sitä huomaa löytävänsä paljon samaa Game of Thrones-maailman kanssa ja peliä voikin täysin sydämin suositella kyseisen sarjan faneille, mikäli vain kolikkopeleistä ovat kiinnostuneita.

Eri lähteet tietävät kertoa, että muutamien kokeilujen perusteella pelillä on selkeästi potentiaalia jopa yllättää paatuneimmatkin skeptikot, mutta toki tämä selviä vasta julkaisun jälkeen, joten nähtäväksi jää.

Pelivalmistaja: Play ’N GO

Pelaa Play'n Gon parhaita pelejä netticasinoilla!Ruotsin Växjössä päämajaa pitävä Play ’N GO-pelivalmistaja on noussut alansa aateleiden joukkoon monen vuoden uurastuksen jälkeen. Ensimmäisiä pelejä suunniteltiin jo vuonna 1997 ja nettikasinoiden pysäyttämättömän nousun seurauksena myös Play ’N GO on raketin lailla yltänyt huipulle saakka.

Pelivalmistajan kädenjälki näkyy monessa eri muodossa pelien suhteen. He ovat suunnitelleet perinteisiä slotteja, mutta myös huikeita teemapelejä yksinoikeudella, kuten Vares tai Kummelit. Progressiiviset jättipotit, etunenässä Fruit Bonanza ja Gunslinger, kuuluvat myös heidän valikoimaan, sekä myös lukuisat pöytäpelit, kuten Pai Gow tai Baccarat.

Yhteensä Play ’N GO:n valikoimasta löytyy 150 erilaista peliä ja ne ovat suunniteltu 30 eri kielelle. Play ’N GO:n peleille tyypillistä on näyttävät teräväpiirron grafiikat ja monet eri slotteihin asennetut minipelit. Lisäksi heidän kolikkopeleissä gamification eli pelillistäminen loistaa huikeilla tarinoilla ja erilaisilla tehtävillä, joten kyseessä ei ole missään nimessä tavallinen pelivalmistaja. Rohkeimmat uskaltavat väittää, että Play ’N GO vetää jo vertoja alan todellisille jättiläisille Net Entertainmentille ja Yggdrasilille.

TOP 3 Play’n GO -kasinot

Kolikkopelit

Bonus: 100€ / 100% + 500 IK

 Alan suurin kierrostarjous
 Suomalaisten suosikkikasino
 Play'n GO -spinnejä tarjolla


21.com

Bonus: 210€ + 210 IK

 Tulikuuma uutuuskasino!
 Jatkuvasti ilmaiskierroksia
 Kaikki Play'n GO:n kolikkopelit


Highroller

Bonus: 100 IK + 500€ / 500 IK

 Gamification-seikkailu
 Talletusvapaita herkkuja
 GIG:n luotettava nettikasino


Voittoluokat, panostasot ja jättipotti

Dragon Maiden-kolikkopeli saattaa aluksi vaikuttaa tuikitavalliselta slotilta, mutta pelistä paljastuu mielenkiintoisia seikkoja, mitä pidemmälle tutkii. Ensinnäkin pelissä on viisi kelaa ja kolme linjaa. Erilaisia voittomahdollisuuksia on yhteensä 243, joka tarkoittaa sitä, että jos kolme samanlaista symbolia tai enemmän laskeutuu perättäisille keloille, se on voittava yhdistelmä. 243 voittotapaa, viisi kelaa ja 3 riviä voivat ilmaiskierrosten aikana levitä 7776 voittotapaan. Kyseessä on korkean varianssin slotti, jossa potentiaalia tarjota pelaajilleen hyviä voittoja.

Dragon Maidenin pienin mahdollinen panos on 0.20 eli 20 senttiä ja korkein 100 euroa per pyöräytys. Keloilta voi nähdä kaikenlaisia hauskoja symboleita. Näitä ovat perinteiset padat, hertat, timantit ja ristit. Lisäksi pelistä löytyy symboleina myös lohikäärmeen kolikkoja, tikareita, sormuksia ja punaisia jalokiviä. Kaikista eniten maksava symboli on itse Dragon Maiden, jonka kerroin on 12.50, jos saa viisi täydelle voittolinjoilla.

Dragon Maiden -symbolilla voi myös muuttua sattumanvaraisesti wild -symboliksi, joka voi jakaantua kolmeen korkeavoittoiseen symboliin. Teoriassa tämä mahdollistaa 3000 -kertoimen, jos se jakaantuu jokaiselle viidelle kelalle.

Palautusprosentti: 96,49%

Palautusprosentti on tärkeä asia monelle pelaajalle ja syystäkin. Kyseinen luku kertoo todella paljon pelistä, kuin pelistä ja sen perusteella pelaajat saattavat tehdä sen kriittisen päätöksen, että pelaavatko vai eivät kyseistä tuotetta. Dragon Maiden-kolikkopeli ei yllä aivan kaikken korkeimmalle tässä, mutta toki lukuna se on silti vähintäänkin positiivinen ja esimerkiksi Veikkauksen peleihin verrattuna todellakin korkea.

Jos haluat kuitenkin päästä käsiksi kaikkein korkeimman palautusprosentin peleihin, suosittelemme kokeilemaan sellaisia slotteja, kuten Golden Legacy, Cash Garden ja Diamond Diggin, joden palautusprosentti on huima 98%. Äläkä myös unohda Net Entertainmentin Blood Suckersia ja Mega Joker Slottia.

Mobiili

On täysin tavallista, että näinä päivinä kaikki pelaajat eivät enää notku pöytäkoneen tai kannettavan äärellä, vaan pelaamista harjoitetaan sen sijaan mobiilissa ja vieläpä kovemmalla tahdilla. Dragon Maiden-kolikko peli tulee toimimaan siis myös mobiilissa, mutta toki sitä voi pelata myös muilla laitteilla, kuten tableteilla ja edellä mainituilla kannettavilla ja pöytäkoneilla.

Kyseiseen peliin siis pääsee käteväksi käsiksi milloin tahansa, olit sitten kotona, ulkona tai vaikkapa matkalla jonnekin.

Erikoistoiminnot

Dragon Maiden-kolikkopelin erikoisuuksista löytyykin muutama sananen kerrottavaksi. Erikoistoiminnot ovat näinä päivinä jokaisen kolikkopelin tärkeimpiä seikkoja ja siksi pelivalmistajat kiinnittävät niihin paljon huomiota. Play ’N GO:n tulevassa uutuudessa saa esimerkiksi ilmaisia pelikierroksia siten, että kahden lohikäärme-scatterin laskeuduttua näkökenttään, niin re-spin käynnistyy, kun samalla kaksi scatteria pysyvät paikoillaan. Tämä nostaa kolmannen scatterin laskeutumista kelalle, joka taas käynnistää ilmaiskierros-toiminnon.

Kolme, neljä vai viisi lohikäärme-scatteria palkitsee pelaajat kahdeksalla, kymmenellä tai kahdellatoista ilmaiskierroksella. Bonuspelissä lohikäärme-scatterilla on todella keskeinen rooli, sillä sen laskeuduttua kelalle, niin todennäköisyydet korkeille symboleille nousevat. Kun jollekin kelalle laskeutuu kuusi symbolia, niin pelaaja saa kultaisen ilmaisen pelikierroksen, joka käynnistyy sen jälkeen, kun alkuperäiset ilmaiskierrokset ovat kuluneet. Tässä on mahdollisuutena saada jopa 5000 veroinen kerroin.

Onko pelissä Wild -toiminto?
Kyllä pelissä on Wild-toiminto.
Jaetaanko pelissä ilmaiskierroksia?
Kyllä, pelissä jaetaan ilmaiskierroksia.
Löytyykö pelistä Scatter-toiminto?
Kyllä, pelissä on Scatter-toiminto.
Onko pelissä bonuspeli?
Kyllä, Dragon Maidenista löytyy myös bonuspeli.

Käyttäjäkokemuksia Dragon Maidenista:

Dragon Maiden -käyttäjäkokemuksia:

”Olen Play ’N GO -pelien pitkän linjan suurkuluttaja ja voin todeta, että tästä pelistä tulee jäämään jokaiselle pelaajalle todella hyvä maku suuhun! Suosittelen kaikkia kokeilemaan jahka pääsette!”

”Mahdollinen 5000 kerroin kyllä houkuttelee aivan naurettavan paljon. Tätä peliä on pakko päästä kokeilemaan uudestaan kunnolla!”

”En oikein osannut muodostaa kunnollista mielipidettä hetken kokeilun jälkeen. Täytyy perehtyä tarkemmin silloin, kun peli julkaistaan. Pikaisella kokeilulla voisin todeta, että kaiketi ihan ok peruspeli”

Kasinoiden tarjoamat ilmaiskierrokset

Koska kyseessä on tuleva kolikkopeli, niin Dragon Maideniin ei ole vielä kasinoiden tarjoamia ilmaiskierroksia, mutta sen sijaan kerromme teille toisesta hyvästä Play ’N GO:n kolikkopelin tarjouksesta. Tuore tänä vuonna ilmestynyt suomalainen nettikasino nimeltään Karhukasino tarjoaa pelaajille ilmaiskierroksia Book of Dead-kolikkopeliin.

Tarjous toimii niin, että tallettamalla minkä tahansa summan Karhukasinolle, niin pelaaja saa 200 ilmaiskierrosta Book of Dead-peliin! Tarjous on voimassa vain uusille Karhukasinon asiakkaille!

Arvio: 3,8/5

Dragon Maiden-kolikkopeli on uutuutena täysin kelpo peli ja täyttää ehdottomasti kaikki Play ’N GO:n standardit. Peliä voisi suositella eniten fantasian ystäville ja miksei toki Game of Thrones -tyyppisen meiningin faneille. Jos kuitenkin haluat muuten vain kokeilla peliä ja sen huikeita kertoimia, niin kaikin mokomin. Peli ei varsinaisesti räjäytä tajuntaa, mutta sopii tavalliseen pelaamiseen hyvin.