Nitro Circus

Hetki jota olemme jo pitkään odottaneet, alkaa olla käsillä! Nimittäin Yggdrasil julkaisee ensimmäisen brändätyn kolikkopelinsä – eikä kyseessä ole mikä tahansa slotti vaan suosittuun extremeryhmä Nitro Circukseen perustuva energinen peli! Nitro Circus -nimeä kantava slotti tuo mukanaan räjähtävää meininkiä, kasoittain erikoistoimintoja sekä TV:stä tutut hahmot. 

NetEnt ja Microgaming ovat jo pidemmän aikaa iskeneet esille erilaisiin elokuviin (Jumanji, Bridesmaids sekä Phantom of the Opera), TV-sarjoihin (Narcos sekä Vikings) ja bändeihin (Guns N’ Roses sekä Kiss) perustuvia slotteja ja nyt Yggdrasil on lähtenyt mukaan tähän taistoon. Ja pelinvalmistaja tekee sen juuri omalla tyylillään – valitsemalla mahdollisimman mielenkiintoisen konseptin, jota kukaan muu ei vielä ole edes ajatellut tehdä.

Nitro Circus on monelle suomalaiselle tuttu sarja ja ovatpa hurjapäät käyneet jopa Suomessa saakka Moto Mayhem -shownsa puitteissa. Lähdetään seuraavaksi katsomaan, mitä tiimistä tehty kolikkopeli oikein pitää sisällään. Lue tästä kattava arvostelu sekä muiden pelaajien kokemukset.

Todellista Extreme-meininkiä

Nitro Circus peli tuo tullessaan juuri sen mitä odotimmekin! Adrenaliinia, tiimin suurimmat tähdet, hurjimmat menopelit keppihevosista moottoripyöriin ja lentävistä sohvista pinkkeihin autoihin – sekä tietenkin hulluimmat stuntit. Tässä on ryhmä joka ei pelkää mitään ja se on saatu välitettyä myös slottiin asti. Voimme taata, että Nitro Circusta rullatessa syke nousee aivan huomaamatta.

Symbolien joukosta löytyy tuttuja hahmoja aina päätähti Travis Pastranasta traagisesti kuolleeseen base-hyppääjä Erik Roneriin. Graafisesti peli on yksi Yggdrasilin parhaista, sillä symbolit sekä taustakuva ovat melkein kuin elokuvasta. Valmiiseen konseptiin perustuvissa kolikkopeleissä on aina se riski, että ne pilaavat alkuperäisen tuotteen, mutta Nitro Circuksen energia pysyy hyvin mukana toteutuksessa.

Slotista huomaa, että siihen on käytetty rutkasti aikaa. Nitro Circuksesta ilmoitettiin jo vuoden alussa, mutta sitä on rauhassa kehitetty yli 9kk ennen julkaisua – ja sen todellakin huomaa. Peli on täynnä hauskoja pieniä ominaisuuksia, joka saa jännityksen pysymään mukana aina alusta loppuun saakka. Aivan, kuten Nitro Circuksen esityksissä.

Pelinvalmistaja: Yggdrasil

Yggdrasilla on jälleen ollut tulikuuma vuosi, sillä huippuluokan kolikkopelejä on isketty ilmoille kuukausi kuukauden perään. Innovaatinen pelinvalmistaja onnistuu aina luomaan jotain uutta, jota kukaan muu ei vielä ole keksinyt. Esimerkiksi pingviinien joukkopakoon keskittyvä Penguin City, meksikolaisen showpainin maailmaan keskittyvä Lucha Maniacs sekä kivihirviöistä koostuva Gem Rocks.

Yksi maailman parhaisiin pelinvalmistajiin kuuluva Yggdrasil nousi muutamassa vuodessa pelaajien tietoisuuteen ja on haastanut alan suurimpia jättiläisiä, kuten NetEntia ja Microgamingiä. Erityisesti firman hieman synkät ja graafisesti erittäin vaikuttavat pelit ovat löytäneet tiensä pelaajiensa sydämiin. Suosittelemmekin testaamaan erityisesti Vikings Go to Hell sekä Holmes and the Stolen Stones -kolikkopeliä.

Emme malta odottaa, mitä tulevaisuus oikein tuo tullessaan. Yhtiön suunnitelmassa näkyy vielä huikeita pelejä tälle vuodelle, kuten Hanzo’s Dojo sekä Wolf Hunters.

Suosituimmat Yggdrasil -kasinot:

Netticasino

Ilmaisbonus

Casinobonus

Lisätiedot

Liity nyt
CasinoHeroes -nettikasino
5€ ilmaisrahaa
50€ / 200% + 200 IK TAI 900 IK
Ilmaiskierroksia Yggdrasil-peleihin uusille pelaajille! Mukana Seasons sekä Vikings Go Wild.
Liity
Betsafe -nettikasino
-
250€ / 100%
+ 10 IIK
Betsafen kasinolla voi pelata jopa useampaa peliä yhtä aikaa.
Liity
Betsson -nettikasino
-
200€ / 100%
+ 600 IK
Maailman parhaimpia nettikasinoja - kaikki Yggdrasilin pelit.
Liity
Euroslots -nettikasino
5 ilmaiskierrosta
100€ / 100%
Helppo paikka aloittaa pelaaminen - iso pelivalikoima.
Liity
Cherrycasino -nettikasino
-
50€ / 200%
Yli tuhat kolikkopeliä, myös Yggdrasil mukana.
Liity
ComeOn! -nettikasino
-
40€ / 400%
Helppo sivusto aloitteleville pelaajille.
Liity
Suomikasino -nettikasino
-
300€ / 100%
+ 120 IK
Samaa tyyliä kuin Comeon - helppo suomalaiskasino.
Liity
Guts Casino -nettikasino
-
250€ / 100%
+ 50 IK
Otti Yggdrasilin pelit vasta vähän aikaa sitten mukaan!
Liity
Rizk Casino -nettikasino
10 IK - 25€
100€ / 200%
+ 50 IK
Vuoden 2016 kuumpimpia uusia kasinoita.
Liity
Leo Vegas -nettikasino
22 ilmaiskierrosta
100€ / 100%
+ 50 IK
Pelaatko paljon puhelimella? Maailman paras mobiilikasino.
Liity
Mobilebet -nettikasino
-
40€ / 200%
Talleta 20€ ja saat 60€ pelirahaa - kätevä.
Liity
Unibet -nettikasino
-
80€ / 200%
+ 50 IK
Iso ja luotettava sivusto - valtavasti pelejä.
Liity
Betspin -nettikasino
-
50€ / 200%
+ 150 IK
Suomalaisomistuksessa - luotettava ja toimiva nettikasino.
Liity
Maria -nettikasino
-
200€ / 100%
+ 100 IK
Maria on tehty naisille - myös miehet hyväksytään.
Liity
Kaboo -nettikasino
-
50€ / 100%
+ 1 reliikki
Olioita, reliikki-bonuksia ja jännitystä. Tsekkaa erikoinen Kaboo-kasino nyt!
Liity
Kaboo -nettikasino
-
100€ / 100%
+ 50 IK
Yksi parhaista uusista kasinoista. Nousi heti pinnalle vuonna 2013.
Liity

Voittoluokat, panostasot ja jättipotti

Nitro Circuksen pelitaulukko eroaa hieman normaalista asetelmasta. Siinä on yhteensä viisi kelaa, joista jokaisella on neljä symbolia. Voittolinjoja pelissä puolestaan on 25 eli oikein kiitettävä määrä. Voitot maksetaan aina vasemmalta oikealle. Minimipanos pelissä on 0,25€ ja maksimipanos taas nousee 125€ saakka.

Peruspelissä on yhteensä seitsemän normaalia symboleita, joista jaetaan voittoja aina, kun vähintään kolme ilmestyy keloille. Arvokkaimmat ovat tietenkin päähahmoja esittävät symbolit ja seuraavaksi arvokkaimmat ovat erilaiset kypärät: pyöräily-, moottoripyörä sekä basehyppykypärät.

Lisäksi mukana ovat erityiset N, I, T, R, O -symbolit, jotka käynnistävät erikoistoiminnot. Emme vielä tiedä, mikä pelin suurin mahdollinen voitto on, mutta Yggdrasilin tuntien se nousee reippaasti yli viisinumeroisiin summiin.

Palautusprosentti: 96,2%

Nitro Circus -pelissä kaikki muu on kohdallaan, mutta palautusprosentti ei ole aivan samalla tasolla, johon olemme pelinvalmistajalta tottuneet. Toki 96,2% on oikein kilpailukykyinen prosentti, joka nousee huomattavasti keskiarvoa korkeammalle (95%), mutta Yggdrasil on viime kuukausina pystynyt myös huomattavasti parempaan.

Huippuluokan palautusprosentti lähentelee aina 97% – ja alan parhaat prosentit ovat nousseet peräti 98% asti. Jos haluat pelata mahdollisimman kovan prosentin pelejä niin tsekkaa Blood Suckers sekä Beauty and the Beast.

Mobiili

Yggdrasil on koko olemassaolonsa ajan keskittynyt laadukkaiden mobiilipelien tuottamiseen ja Nitro Circus jatkaa tätä vahvaa perinnettä. Vauhdikkaan extremetiimin energia välittyy loistavasti myös pienemmän näytön kautta ja slotti rullaa kuin unelma sekä älypuhelimella että tabletilla. Nitro Circus kulkee siis aina mukanasi, missä ikinä liikutkin – unohda siis tylsät hetket odotushuoneissa tai kassajonossa.

Kaikki Yggdrasilin kolikkopelit toimivat sekä IOS- että Android -puhelimilla eli noin 99% älypuhelimista. Teknologian kehittyessä eroa mobiilipelien ja pöytäkonepelien ero pienenee koko ajan ja osa peleistä jopa suunnitellaan mobiililaitteita varten. 

Erikoistoiminnot

Jos tästä pelistä jotain löytyy niin ne ovat erikoistoiminnot, joita on peräti neljä erilaista. Aloitetaan heti kättelyssä ensimmäisestä eli Nitro Blast minipelistä, joka aktivoituu aina, kun keloille ilmestyy tasan kaksi pommisymbolia. Minipelissä pääset valitsemaan viiden eri pommin väliltä satunnaisesti yhten, jonka sisältä paljastuu yksi seuraavista palkinnoista:

–> Vapaapelikierros.
–> Yksi kulkuvälinnen kokoelmaan (sohva, keppihevonen, leluauto sekä kylpyamme.
–> Ilmaiskierros multiplier, joka kasvattaa kierrosten määrän jopa kolminkertaiseksi.
–> Lisäkierroksia
–> Nitro Wild -symboli.

Sen lisäksi, että minipeli saattaa käynnistää vapaapelit, voit napata ne myös suoraan peruspelistä. Nappaa vain vähintään kolme Nitro-pommi-symbolia, jonka jälkeen saat ilmaiskierroksia sekä vähintään yhden yllämainituista ominaisuuksista. Saat 10 kierrosta ja yhden erikoistoiminnon kolmella symbolilla, 20 spinniä ja kolme spessuominaisuutta neljällä symbolilla ja 30 kiekkaa ja peräti kolme ominaisuutta, jos saat viisi symbolia.

Kun pelaat kolikkopeliä, keräät koko ajan itsellesi erilaisia kulkuneuvoja. Kun onnistut nappaamaan joko viisi sohvaa, keppihevosta, leluautoa tai kylpyammetta, käynnistät Nitro Jump -ominaisuuden. Jokaisella kulkuneuvolla on omat ominaisuutensa, joka mahdollistaa entistä paremmat temput hyppykierroksella. Voit myös käynnistää pelin nappaamalla N, I, T, R ja O -symbolit.

Hyppykierroksella pääset kirjaimellisesti tekemään kolme temppua ja yhden boostatun finaalitempun, joista saat pisteitä 5-625 kolikon välillä. Voit lisäksi myös napata ilmaiskierroksia, lisäboostia viimeiseen hyppyyn tai lisäkolikoita. Viimeiselle hypylle voit saada myös monikertaisen voittosumman, jos temppu onnistuu!

Onko pelissä Wild -toiminto?
Pelissä on WILD-symboli.
Jaetaanko pelissä ilmaiskierroksia?
Toki, voit napata jopa 30 ilmaiskierrosta.
Löytyykö pelistä Scatter-toiminto?
Pelissä ei ole erillistä scatter-symbolia.
Onko pelissä bonuspeli?
Nitro Circuksessa on jopa kaksi bonuspeliä.

Käyttäjäkokemuksia Nitro Circuksesta:

Nitro Circus käyttäjäkokemuksia:

”Herranjestas, mikä uutuuspeli. Kyseessä on ehdottomasti Yggdrasilin kovin slotti tänä vuonna.”

”Pelissä sattuu ja tapahtuu koko ajan, mikä tekee siitä todella mielenkiintoisen.”

”Olen suuri Nitro Circuksen fani ja tämä peli tekee todellakin kunniaa sekä sarjalle että show’lle.”

Kasinoiden tarjoamat ilmaisspinnit

Nitro Circus on vielä sen verran tuore kolikkopeli, että siihen ei tarjoilla tällä hetkellä ilmaiskierroksia. Kerromme kuitenkin heti, kun tilanne muuttuu, jotta pääset hurjapäiden matkaan täysin ilmaiseksi. Odotellessa voit kuitenkinn jahdata spinnejä muissa Yggdrasilin suosikkipeleissä ja päästä mukaan pelinvalmistajan uniikkiin tunnelmaan.

Casinoheroes – 900 spinnin potti

Jos joku osaa jakaa ilmaiskierroksia niin se on CasinoHeroes. Nettikasinolla nimittäin tarjoillaan kaikille uusille pelaajille peräti 900 ilmaiskierrosta, joista osa annetaan juurikin Yggdrasilin kolikkopeleihin. Jo heti ensimmäisen talletuksen yhteydessä annetaan 500 ilmaiskiekkaa, joista 40 on pelattavissa Vikings Go Wild -pelissä ja 60 Seasons -slotissa.

Eikä tässä suinkaan vielä kaikki. Nimittäin kolmannelle talletukselle tarjolla on vielä 100 kierrosta, jotka voit pelata Jungle Books -pelissä. Ei siis muuta kuin pelaamaan!

Arvio: 4,7/5

Nitro Circus on ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaista kolikkopeleistä! Se on visuaalisesti todella vaikuttava ja onnistuu hyvin sisäistämään extremeryhmän villin tunnelman. Erikoistoimintoja on tarjolla enemmän kuin laki sallii ja tarjolla onkin muun muassa ilmaiskierroksia, bonuspelejä sekä hauska temppukierros. Ainoastaan palautusprosentti voisi olla hieman parempi, mutta sekin on silti oikein kilpailukykyisissä rajoissa.