Annihilator

08
touko

Toimitus ottaa käsittelyyn taas yhden uuden tekeleen kolikkopelien seasta. Tämä vastikään julkaistu peli edustaa vahvasti uutta nousevaa tyylilajia kolikkopeleissä, joka keskittyy täysin kuuluisien artistien omiin kolikkopeleihin. Tällä kertaa arvostelussa on legendaarisen kanadalaisen Annihilatorin omaa nimeä kantava slotti. 

Artistien omat kolikkopelit tai karkeasti suomennettuna musapelit ovat raivanneet kiitettävästi tietä itselleen pelialalla. Kyseinen ilmiö on lähtenyt liikkeelle mitä ilmeisimmin Megadethin omasta kolikkopelistä, joka julkaistiin jo vuonna 2012. Sittemmin olemme nähneet isojen artistien puskevan pihalle omia teoksia eri kehittäjien avulla.

Tämän skenen eittämättä suurimmaksi nimeksi on noussut Guns N Rosesin oma Guns N Roses Video Slot. Legendaarinen Motörhead tarttui tilaisuuteen myös ja puski pihalle oman Motörhead Video Slotin. Sittemmin olemme nähneet musapelejä esimerkiksi myös Jimi Hendrixiltä, Ozzy OsbourneltaSabatonilta ja Testamentilta. Ilmiössä on havaittavissa myös hauska sivujuoni, että pienemmät bändit ovat liittyneet skeneen mukaan. Kukapa muistaa Demon -nimisen yhtyeen 1980-luvun brittihevin ensimmäisestä aallosta? Tuskin kukaan, mutta yhtye yrittää tavoittaa edelleen uusia faneja esimerkiksi juuri heidän oman kolikkopelin avulla.

Viime aikoina pelejä on ilmestynyt artisteilta tiuhaan tahtiin ja listan jatkeeksi lisätään tältä istumalta Annihilator. Bändinä tämä kanadalainen jyrä nousi hevareiden tietouteen pysyvästi 1980-luvulla ja sittemmin on onnistunut tasaisien julkaisujen avulla pysymään relevanttina. Jeff Watersin luotsaama Annihilator ei koskaan noussut suurimpien ja tunnetuimpien joukkoon, mutta lasketaan ehdottomasti isoksi bändiksi thrash metallin määritelmien mukaan.

Tässä arvostelussa paneudumme urakalla Annihilatorin tuoreimpaan tuotokseen! Muutamien ennakoiden perusteella voimme jo tässä kohti todeta, että sangen kova tekele on kyseessä ja tylsää tämän pelin kanssa ei tule missään nimessä olemaan.

Play ’n GO

Musapelit ovat selkeästi valinneet itselleen kenties pysyvän osoitteen. Play ’n GO on laittanut pihalle pelkkää laatua ja lähes kaikki uusimmat artistien kolikkopelit ovat tämän firman käsialaa. Suositut ja uudet julkaisut, kuten Sabaton, Demon, Testament ja nyt Annihilator kantavat kaikki mukanaan Play ’n GO:n logoa, eikä ihme. Tähän asti kaikki pelit ovat olleet erittäin laadukkaita ja visuaalisesti todella näyttäviä. Peleissä on hauskoja ja bändien näköisiä ominaisuuksia ja erikoisuuksia, jotka kieltämättä tuovat erittäin tuntuvaa lisämaustetta bändipelien pelaamiseen.

Play ’n GO on ymmärtänyt täydellisesti sen, että mitä pelaajat ja erityisesti haluavat bändien peleiltä. Musiikkia, räiskettä ja menoa sekä tietysti huikeita voittoja. Toistaiseksi Play ’n GO ei ole näissä tuottanut pettymystä, vaan heillä tuntuu olevan homma erittäin vahvasti hanskassa ja voimme vain jäädä mielenkiinnolla odottamaan, että mikä bändi päättää seuraavaksi julkaista ulos oman kolikkopelin.

Annihilator – voittoluokat, panostaso ja jättipotti

Pelinä Annihilator tuo pöytään melkoisen paljon kamaa, mutta lähdetään purkamaan tätä ihan perusasioista lähtien. Ensiksi kuitenkin tärkein alta pois – biisit! Niskalihaksille voi antaa tuntuvasti kyytiä yhteensä kahdeksan biisin voimin ja nämä ovat Never, Neverland, Alison Hell, Stonewall, Nozone, King of the Kill, 21 ja erittäin miellyttävä Psycho Ward.

Pelissä on tumma ja synkkä teema, mutta samalla todella räiskyvä. Taustalla näkyy porttien takana hyytävä kummitustalo, jonne päästään seikkailemaan pelissä myöhemmin. Teema saattaa olla joidenkin mielestä liian synkkä ja jopa kauhua täynnä, mutta eihän tämä muuten olisi Annihilatorin kolikkopeli. Kannattaa siis pysyä loitolla, mikäli tavallista rankempi kama kuumottaa liikaa. Voimme kuitenkin suositella vahvasti peliä niille, jotka haluavat vaihtoehtoista tuotetta ainaiseen pirteään hedelmäpelien takomiseen.

Annihilatorin kolikkopelissä on viisi kelaa ja kolme riviä. Voittolinjoja on yhteensä kymmenen erilaista. Pelin pienin sallittu panos on 0.10€ eli kymmenen senttiä ja suurin mahdollinen 100€. Pelin erikoissymboleja ovat punainen piru, joka edustaa scatteria ja käsiään heilutteleva nukke, joka on puolestaan bonussymboli.

Itse pääarkkitehti Waters on pelissä wild. Muita korkean voittoluokan symboleja ovat Watersin legendaarinen punainen kitara, synkkä patsas ja särkynyt taulu. Alemman voittoluokan symboleja ovat tutut symbolit korttipakasta kympistä ässään. Suurimman mahdollisen voiton eli jättipotin kerroin on pelissä 5000 ja sadan euron panoksella tämä tietää siis 500 000 euron eli puolen miljoonan päävoittoa.

Annihilator on suunniteltu luonnollisesti siten, että se toimii mobiilissa ja tableteilla, oli kyseessä sitten iOS- tai Android-käyttöjärjestelmä.

Palautusprosentti

Monet bändipeleistä ovat yleensä yli 96 prosentin, kun puhutaan palautusprosenteista. Annihilator noudattaa tätä kaavaa ja siispä palautusprosentti on kelpo 96,2% ja tämä on miellyttänyt monia pelaajia. Toistaiseksi suurin palautusprosentti bändipelien kesken löytyy Motörhead Video Slot -pelistä, jossa luku on huikea 96,98 eli käytännössä lähes 97 prosenttia! Motörheadia paremmaksi kuitenkin pistää esimerkiksi Net Entertainmentin Blood Suckers, jossa palautusprosentti on 98% ja harva yltää noin korkealle.

Erikoistoiminnot

Näitähän tässä pelissä riittää ja hyvä niin! Lähdetään liikkeelle ensinnäkin scatterista. Kun ruudulle ilmestyy kolme punaista pirulaista, käynnistyy pelissä silloin Set the World on Fire -toiminto, joka jakaa pelaajalle kahdeksan ilmaiskierrosta, mutta mitä tärkeintä, tämän toiminnon avulla pääsee tavoittelemaan jättipottia. Wildit täyttävät ruudut ja mahdollisuudet 5000 kertoimeen kasvavat.

Fun Palace -ominaisuus käynnistyy kolmenna bonussymbolilla. Pelaajat viedään pelin taustalla olevaan synkkään kummittelevaan kartanoon. Aulassa näkyy useita katossa roikkuvia nukkeja ja pelaajan tehtävä on valita jokin nukke. Jokaisen nuken sisällä on oma palkintonsa. Tämä voi olla korotettu kerroin, pääsy Set the World on Fire -bonuspeliin, ilmaiskierroksia ja niin edelleen.

Pelin kolmas erikoisominaisuus on satunnainen ja saattaa käynnistyä milloin tahansa. Kyseessä on ominaisuus nimeltä In Command. Wild -symboli jähmettyy kelalle ja laajenee koko kelan kokoiseksi. Nämä tulevat yleensä kaksin kappalein, joten kaksi kelaa voi muuttua kokonaan yhdeksi isoksi wildiksi ja näin peli mahdollistaa isoja voittoja.

FAQ

Onko pelissä Wild -toiminto?

Kyllä, Annihilatorissa on wild-symboli.

Jaetaanko pelissä ilmaiskierroksia?

Kyllä, pelissä jaetaan ilmaiskierroksia.

Löytyykö pelistä Scatter-toiminto?

Kyllä, scattereiden avulla pääsee bonuspeliin.

Onko pelissä bonuspeli?

Pelistä löytyy bonuspeli.

Käyttäjäkokemuksia Annihilator -pelistä:

Annihilator -käyttäjäkokemuksia:

”Olin kuullut puhuttavan tästä pelistä jo jonkin aikaa, mutta jostain syystä en siihen törmännyt, paitsi hiljattain. On pakko sanoa, että pelin teema muistuttaa jotain goottikauhua tai sen sellaista, joten ei siis minun mieleeni. Tosin sanon kuitenkin sen, että toteutus on erinomainen ja erikoistoiminnot ovat erittäin näyttävät. Bändin fanit ovat varmasti mielissään tästä pelistä.”

”Tämä kyllä potkii ja lujaa! Melkosta settiä koko aika ja tuntuu siltä, ettei tämä peli ole todellakaan heikoimmille!”

”Aivan käsittämättömän upea peli! Kenties jopa paras artistin kolikkopeli tähän asti ja tämä nousi välittömästi omien suosikkieni joukkoon vailla epäilyksiä.”

Arvio: 4,5/5

Fakta on se, että Annihilator on ehdottomasti yksi parhaimmista tämän genren peleistä. Musiikkia löytyy yhtyeen faneille ja teemassa ollaan onnistuttu todella hyvin. Peli ajaa asiaansa ja sanoma on selkeä. Erikoistoiminnot ovat suuressa roolissa ja syystäkin. Wildit, scatterit ja bonuspelit toimivat todella upeasti ja peliä on kaiken kaikkiaan hyvin vaikea moittia mistään. Suosittelemme ehdottomasti ottamaan kokeiluun.

Pelin tyyppi

Klassikko