Gig Games

Uusi jätti on astumassa pelimarkkinoille. Gaming Innovation Group, eli tuttavallisemmin GiG, on asettanut tavoitteeksi saada suurempaa jalansijaa iGamingin maailmasta kertaheitoille. Alan monitoimivaikuttaja ilmoitti jo viime vuoden puolella, että raivaus alkaa toden teolla 2018 ja loppuvuodesta tulosta voidaan odottaa uusien kolikko- ja pöytäpelien saralla. 

Gaming Innovation Group on pitkään pysynyt niin sanotusti taustalla nettikasinoiden takana. Firma ei ole pahemmin puskenut itseään lavan etuosaan paistattelemaan, koska he ovat oikeaoppisesti asettaneet tuotteensa valokeilaan ennen itseään. GiG:n laadukasta kädenjälkeä löytää ympäriinsä iGamingin maailmasta. Yhtiö on tullut tutuksi nimenomaan nettikasinoiden luomisesta, mutta suuryhtiön osa-alueita ovat myös alustojen luominen vedonlyönnille, joita monet nettikasinot käyttävät. Lisäksi GiG on niittänyt mainetta myös internetmarkkinoinnissa. Marbellan aurinkorannat tulevat saamaan uutta tietokantaa, kun GIG Games lyö koneen kunnolla käyntiin, josta lisää myöhemmin alempana.

Innovaatiossa edellä

GiG on alan ehdottomia edelläkävijöitä. Joku voisikin väittää, että yhtiön luoma iGaming Cloud saattaisi ollakin heidän tähän asti tärkein kehittelemä tuote tai vähintään yksi tärkeimpien joukossa. Alusta on teknisesti kehutuimpia ja äärettömän suosittu, sillä yhtiön omien nettikasinoiden lisäksi, myös monet muut käyttävät sitä. Niin sanottu White Label-sopimus mahdollistaa sen, että muut nettikasinon perustamisesta haaveilevat voivat hyödyntää iGaming Cloud-alustaa.

Kyseinen alusta on mullistanut markkinat nettikasinoiden saralla, sillä laadun taso on noussut merkittävästi viimeisen kahden vuoden aikana. GIG on maineensa veroisesti edelläkävijänä asettanut uudet standardit laadukkaalle nettikasinolle. Näinä päivinä on vaikea erottua ja päätyä alan parhaimpien nimien kanssa samalle viivalle johtuen iGaming Cloud-alustan aiheuttamasta mullistuksesta, joka on koskenut koko iGaming-alaa.

Nettikasinon kuuluu olla näyttävä, toimiva, visuaalisesti informatiivinen, sulava, mobiilissa responsiivinen ja ennen kaikkea luotettava. Jos yksikään edellä mainituista kriteereistä jää vajaaksi, niin kyseessä ei ole Gaming Innovation Groupin nettikasino.

Ja se on kuluttajan kannalta paras mahdollinen barometri.

Kasinoiden keisari

Oli kyseessä sitten arkinen kasinopelaaja, aloittelija tai kenties kovan luokan kolikkopelien asiantuntija, niin ei ole voinut välttyä Gaming Innovation Groupin nettikasinoilta. Yhtiö on luonut, kehittänyt ja julkaissut tähän päivään mennessä yhteensä seitsemän eri verkossa toimivaa kasinoa. Kaikki erottuvat omalla tavallaan toisista, mikä on äärimmäisen tärkeää pelaajan kannalta. GIG on ottanut huomioon erilaiset ihmiset ja heidän intressit. Oli suosikkiteema sitten scifi, sarjakuvat, urheilu, tai yltiöpäinen ördäily – kaikkea on saatavilla. GIG Games pääseekin heti kokeilemaan pelejään yksinoikeudella omilla nettikasinoillaan.

Uusi aluevaltaus

Gaming Innovation Group on niittänyt ansiokkaasti mainetta nettikasinoiden saralla, eikä syyttä. GIG kuitenkin kokee, että on aika tehdä uusi aggressiivinen aluevaltaus ja tämä koskee pääsääntöisesti nettikasinoiden itse tärkeimpiä valttikortteja eli pelejä. On tiedossa, että resursseista ei ole GIG:llä pulaa ja siksi meillä on syytä odottaa tavallista parempia tuotoksia, mikäli firman nettikasinot antavat yhtään osviittaa.

GIG Games päämaja tulee sijaitsejaan Marbellan lämpimän auringon alla. Intohimoisen hankkeen tarkoitus on nostaa GIG myös pelitekijöiden saralla kärkeen. GIG Gamesin toimitusjohtaja Matthias Larsson lupaili jo viime vuoden puolella, että laadukkaita pelejä on luvassa vuodelle 2018.

”Olemme päättäneet ottaa huomioon kaikki perusasiat alusta alkaen. Tällä hetkellä työstämme hyviä ideoita pelikokemuksista Blackjackin ja ruletin parissa. Olemme luonnollisesti erittäin innostuneita siitä, että pääsemme kehittelemään meidän ensimmäisen kolikkopelin GIG-merkillä varustettuna”

Larsson on myös vahvistanut, että markkinoille on tulossa useampi peli ennen vuoden loppua.

Arviolta kuusi peliä julkaistaan 2018 vuoden lopulla”

Eikä myöskään sovi yllättyä siitä, että pelejä koeajetaan Gaming Innovation Groupin omilla nettikasinoilla laadun takaamisen varmistamiseksi.

Testaamme uusia pelejämme Gaming Innovation Groupin oman brändin nettikasinoilla ensimmäiseksi, koska siinä on eniten järkeä. GIG laadun taso on tunnettu kaikkialla alalla ja me käytämme ensimmäisen luokan operaattoreita sitten kun kaikki on testattu ja laatu varmistettu”

Kilpailuvietti

Uusi aluevaltaus ei sinällään yllätä. GIG on raivannut tiensä kärkeen jo vedonlyönnin, operaattoreiden, pelialustojen ja muiden saralla. Seuraava kunnianhimoinen hanke vie yhtiön sotatantereelle muita pelikehittäjiä vastaan. Kilpailua riittää, mutta kuten aikaisemmin olemme nähneet, vietti kilpailuun on Gaming Innovation Groupilla kova.

On selvää, että GIG pyrkii kärkeen, mutta ketkä ovat pelikehittäjien saralla firman kovimpia vastuksia?

Net Entertainment on pitänyt pelikehittäjien piikki paikkaa jo monta vuotta. Kärkikastin peleihin kuuluvat StarburstGonzo’s QuestMega Fortune Dreams ja miksei vaikkapa Jack and the Beanstalk. Tässä kohtaa GIG voi vielä haaveilla vastaavanlaisesta suosiosta, mutta aika näyttää pystyykö se laittamaan kampoihin ruotsalaiselle kilpakumppanilleen.

Toinen paha vastus on totta kai Microgaming, joka jyllännyt jo vuodesta 1994. Iso-Britannian ylpeyden suurimpia ja suosituimpia pelejä ovat Mega Moolah, Lotsaloot ja Major Millions. Pelit ovat vakio näkyjä miltei jokaisella verkossa olevalla nettikasinolla.

Wild Reels

Sen tiedämme, että GIG Games julkaisee kuusi peliä, joiden joukossa on ainakin yksi rulettipeli, blackjack ja kolikkopeli. On myös tiedossa, että ensimmäinen peli, jonka GIG Games julkaisee kantaa nimeä Wild Reels ja nimestä päätellen kyseessähän on juurikin kolikkopeli. Kaikkia yksityiskohtia ei ole vielä selvillä, mutta tämän verran tiedämme GIG Gamesin ensimmäisestä julkaisusta.

Wild Reels tulee näkemään päivänvalon jo syyskuun lopussa. Odotukset ovat luonnollisesti korkealla, koska GIG Games on valmiiksi luvannut laatua ja ensiluokkaista pelikokemusta. Mistä sitten Wild Reels-kolikkopelistä on sitten kyse?

Inspiraatio selkeästi peräisin vanhan liiton ja uudemman ajan kolikkopeleistä. Mutta sinällään kyseessä on ehkä kumminkin enemmän vanhaan muottiin sulautunut peli, koska taustalla ei vaikuttaisi olevan sen kummempaa teemaa tai tarinaa, joka varmasti lisäisi mielenkiintoa Wild Reelsia kohtaan paljon enemmän. Tämänhetkisten tietojen perusteella peli näyttää ehkä aavistuksen verran liian yksinkertaiselta ja jopa tylsältä. Toivottavasti tulos on kuitenkin eri.

Grafiikat näyttävät vähäisten kuvien perusteella yksinkertaisilta, mutta toki nykyaikaisilta. Pyöriviä rullia on viisi kappaletta ja linjoja kolme. Wild-rullat takaavat sen, että jokaiselle kierroksella esiintyy niitä. Kaiken yllä pyörii vanhanaikainen disko-pallo, joka ei ainakaan hirveämmin nostata odotuksia, mutta antaa viitteitä ainakin musiikista ja yleisesta teemasta. Onko kyseessä diskoon tai tanssimiseen pohjautuva kolikkopeli? Yökerhomainen tunnelma on pelissä pääroolissa ja tämän huomaa juuri kiiltävästä pallosta ja 80-luvun tyylisistä neonväreistä.

Symbolit ovat myös tuttua kauraa. Löytyy kirsikkaa, tähteä, kelloja, sekä myös korttipakasta tuttuja merkkejä. Näitä ovat Q, J ja A. Lisäksi Wild-symboleina toimii kultainen vinyylilevy, joka taas viestii diskotunnelmasta. Pelissä on tarjolla ilmaiskierroksia, joita voi voittaa peräti jopa 15 kappaletta.

Nokkelimmat voivatkin huomata samankaltaisuuksia Net Entertainmentin Twin Spin-kolikkopelin ja Wild Reelsin välillä, sillä ne todellakin muistuttavat päältä päin toisiaan todella paljon. Onko tämä kenties jo ensimmäinen varoituslaukaus Net Entertainmentia kohtaan GIG Gamesin puolelta? Yksinkertaisuudessa tosin saattaa juuri piileä GIG Gamesin salat. Mitä helpompi ja välkkyvämpi kolikkopeli, sen enemmän pelaajia?

Wild Reels ei todellakaan ainakaan ole vaikea kolikkopeli tajuttavaksi ja soveltuu näin ollen lähes tulkoon jokaiselle pelaajalle, joka vaan sen pariin eksyy. Ehkä se singahtaa myös samalla suuren odotuksen saattelemana suosittujen pelien kärkeen? Aika näyttää.

Mobiili

Tuskin tätä tarvitsee edes mainita, mutta on selvää, että GIG Gamesin tuotteet, kuten esimerkiksi edellä mainittu Wild Reels tulee toimimaan moitteettomasti myös mobiilissa. Älylaitteiden suunnattoman kasvun myötä mobiilin kautta pelaaminen on ottamassa tuntuvaa yliotetta tietokoneista. Ilmiö on jo tapahtunut esimerkiksi median kulutuksessa, sekä monella muulla alalla. Onkin väistämätöntä, että mobiilipelaaminen tulee hallitsemaan markkinoita nyt ja tulevaisuudessa. Tätä silmällä pitäen GIG Games varmasti pyrkii jälleen kerran olemaan edelläkävijä eikä seuraaja myös mobiilissa.

Yhteenveto

Toimituksen puolesta voimme todeta, että on pelkästään hyviä syitä olla kiinnostunut Gaming Innovation Groupin seuraavasta merkittävästä liikkeestä. Päätös ryhtyä valmistamaan pelejä otetaan kovaan tarkasteluun kaikkialla iGamingin piireissä ja me voimme vain kuvitella, mitä tuleman pitää GIG Gamesin päästyä kunnolla vauhtiin. Ensimmäinen peli Wild Reels-kolikkopeli ei vielä räjäytä pankkia, mutta laadukkaasti suunniteltu perustason kolikkopeli on hyvä tapa näpäyttää kilpailijoita, että kyseessä onkin vasta jäävuoren huippu. Tosin yksi jos toinenki epäilijä saattaa tuumailla, että onko GIG:llä liian monta rautaa tulessa ja pystyvätkö he lunastamaan lupaukset pelien saralla? Meillä on myös useita syitä odottaa vähintään heidän nettikasinoiden tasoisia tuotteita, eikä mitään vähempää ja jos tähän ei pystytä – on GIG Games epäonnistunut koitos horjuttaa valtarakenteita.

Ajan kuluessa GIG Games varmasti ryhtyy puskemaan pihalle muutakin, kuin perusvarmaa kolikkopeliä ja tulevia pöytäpelejä. Käytössä olevat resurssit ovat sitä luokkaa, että epäonnistuminen olisi suuri pettymys. Toivossa ja faktojen valossa on hyvä elää. Siksi kaikista mahdollisista kompastuskivistä huolimatta GIG Gamesin tulevaisuus näyttää nyt jo valoisalta.

Nimi

Gig Games

Perustettu

-