Platooners

26
kesä

Kaikki muistavat Oliver Stonen legendaariseen Platoon-elokuvan joka kertoo Vietnamin sodan kauhuista. Nettikasinot.casinolla matkataan tänään hieman samoihin tunnelmiin, mutta huomattavasti leikkisämmässä seurassa Elk Studiosin uuden Platooners-kolikkopelin seurassa. Uudessa slotissa pääsemme tutustumaan kolmeen pelin nimikkohahmo Platoonersiin, jotka ammuskelevat erinäisillä aseilla keloja isojen voittojen toivossa. Lähdetäänpä siis katsomaan millaiset AK-47:t näillä kavereilla oikein on pusseissaan!

Platooners – Soitellen sotaan

ELK Studios on tunnettu jo vuosien ajan hauskoista pelihahmoistaan, mutta tällä kertaa yhtiö on ylittänyt itsensä. Hauskat Platoonersit ovat nimittäin aivan huikeita kaveruksia joiden pariin haluaa palata aina vain uudelleen ja uudelleen, ja kokonaisuutena pelin teema ja tunnelma on erittäin onnistunut. Pelin hahmot seikkailivat aiemmin Hollywoodissa metsästäen kolikkovoittoja, mutta nyt nämä omituiset pallerot ovat saapuneet sademetsään samat metkut mielessään. Slotissa on myös oikein hauska musiikki, vaikka pitemmän päälle se saattaa tosin ärsyttää joitain pelaajia.

Pelinvalmistaja: Elk Studios

Viimeisten vuosien aikana olemme nähneet pelinvalmistajien kilpailussa paljon positiivista kehitystä. Syynä tähän on ollut useiden pienmpien firmojen nousu kohti alan kirkkainta kärkeä haastamaan Net Entertainmentin ja Microgamingin kaltaisia suuria nimiä. ELK Studios kuuluukin juuri tähän joukkioon, ja firman pelit ovat viimeisten vuosien aikana muuttuneet yhä vain paremmiksi ja paremmiksi. Yhtiön julkaisut ovat tunnettuja etenkin komeista grafiikoistaan, ja ne toimivat moitteettomasti kaikilla alustoilla. Persoonalliset Elk-kolikkopelit ovatkin keränneet pienen firman statuksesta huolimatta melkoisesti suosiota, joten kaikki kunnia firman pojille tästä.

Mitään jättihittejä firmalta ei olla vielä nähty, mutta se on silti onnistunut luomaan joitain koko kasinomaailmassa noteerattuja slotteja. Tunnetuin Elk-peli tähän mennessä on kenties Wild Toro, joka esiintyy vielä nykyäänkin usean pelisivuston etusivulla. Myös Honk Kong Tower ja Taco Brothers ovat saanut paljon positiviista huomiota. Enemmän aaltoja alalla ovat kuitenkin herättäneet viime aikoina julkaistut uudet ELK-pelit, joihin lukeutuvat muun muassa Birthday!Lake’s Five ja Kaiju. Jokainen näistä on todella hauskaa viihdettä, ja ennustammenkin kaikille pitkää ikää. Saa nähdä miten Platooners otetaan vastaan, mutta Elkin pelejä voi löytää kaikilta alta löytyvän listan netticasinoilta!

Voittoluokat, panostasot ja jättipotti

Tsekkaa kokemuksia Elk Studiosin uudesta Platooners-slotista täältä!

Platoonersin parissa pääsemme peruspelin osalta melko perinteiselle kolikkopeliseikkailulle, jossa viidelle kelalle aseteltut symbolit matkaavat neljällä eri rivillä. Pelistä voi nauttia muiden Elk-julkaisujen tapaan usealla eri panostasolla, sillä pienimillään slotista voi päästä nauttimaan vain 20 sentin kierrospanoksella. Mikäli isot voitot ovat juttusi suosittelemme kuitenkin pelaamaan panoksella joka on lähempänä 100 euron maksimitasoa – isommilla pelikassoilla operoivia ei siis myöskään olla unohdettu.

Voit löytää Platoonersista useita persoonallisia symboleita, ja itse Platoonersit muistuttavat jopa hieman Worms-videopelien hahmoja. Kolme Platoonersia eivät kuitenkaan itse keloilla pyöri, sillä he ampuvat etualalta muita symboleita! Yleisimmät symbolit slotissa ovat tutut pelikorteista löytyvät 10, J, Q, K ja A. Näiden lisäksi pyörimästä voi löytää, viidakkoveitsen, kiikarit, sotilasnimilaput, erilaisia toteemimaskeja sekä lääkintärepun.

ELK Studios ei varsinaisesti tee koskaan jättipottipelejä, eikä Platooners myöskään ole sellainen. Jos siis tulit pelaamaan miljoonien arvoiset jackpotit mielessä, joudut valitettavasti etsimään niitä muualta. Platoonersissa on kuitenkin mahdollisuus napata melkoisen kookkaitakin voittoja, sillä parhaimmillaan voit saada pelissä panoksesi takaisin jopa 2 500-kertaisena. Nopeasti voikin laskea, että 100 euron maksimipanoksella voittosummasi olisi siis parhaimmalla mahdollisella tuurilla huikeat 250 000 euroa!

Palautusprosentti: 96,3%

Mikäli olet koskaan aiemmin pelannut Elk Studiosin luomaa kolikkopeliä, saatatkin jo olla tietoinen firman politiikasta mitä heidän slottien palautusprosentteihin tulee. Niitä ei nimittäin tunnuta miettivän kovinkaan tarkasti, sillä ne tuntuvat aina heittelevän melko hyvissä 96,3% lukemissa. Kyseessä onkin ihan suotuisa RTP, joka yltää hyvin yli netticasinopelien yleisen keskiarvon. Ei siis mitään valittamista Platoonersin palautusprosentin osalta, mutta jos haluat päästä nauttimaan sloteista joilla on kaikista kovimmat lukemat tältä osin, kannattaa käydä testaamassa esim. Net Entin Mega Joker Slot– ja Blood Suckers -pelit.

Mobiili

Kun puhutaan moderneista kolikkopeleistä on jo useiden vuosien ajan ollut itsestäänselvyys että ne ovat saatavilla myös mobiilikäyttäjille. Pienempien näyttöjen hommat ovat hallussa myös Elk Studiosilla, ja näin ollen myös Platooners on saatavilla aivan yhtä hyvin myös älypuhelimilla ja tableteilla. Peli optimoituu loistavasti kaikkien näyttöjen kokoon ilmaan minkäänlaisia ongelmia, joten täydet pisteet Platoonersille tältä osin. Ainoa asia joka voi estää miellyttävän pelikokemuksen onkin surkea nettiyhteys, mutta itse slotin puolelta ongelmia ei pitäisi ilmaantua.

Erikoistoiminnot

Kuten aiemmin jo mainittiin, pelin makeimpia erikoisominaisuuksia ovat itse Platoonersit jotka ampuvat keloja kukin omilla aseillaan täysin sattumanvaraisesti. Vihreällä Platoonerilla on kädessään sinko, ja hänen ampuessaan sitä kohti keloja 1 ja 3 ne täyttyvät samasta symbolista. Punainen kranaatti-Platooneri puolestaan heittää wildeja kohti keloja 3, 4 ja 5. Luoti-Platooneri puolestaan ampuu painamalla konetuliaseellaan keloja 2-5 ensimmäisen kelan pysähdyttyä. Tämä myös takaa sinulle varman voiton, ja parhaimmillaan jopa pelin bonus-ominaisuus voi käynnistyä.

Platoonersin bonus-pelissä rohkeat pallukat taistelevat Snakes of Fortuneja, eli onnen käärmeitä vastaan. Tämä ominaisuus käynnistyy kun keloille ilmaantuu kolme tai enemmän käärme-bonussymboleita. Ominaisuus alkaa 15 ilmaispyöräytyksellä, ja lisäksi näiden spinnien aikana vähintään yksi Platooner on aina aktiivisena. Jos käynnistät ominaisuuden neljällä symbolilla saat aina kaksi Platooneria per spinni ja viidellä kolme.

FAQ

Onko pelissä Wild -toiminto?

Kyllä, voit löytää Platooners-pelistä wild-symboleja.

Jaetaanko pelissä ilmaiskierroksia?

Kyllä, bonuspeliin kuuluu 15 ilmaispyöräytystä.

Löytyykö pelistä Scatter-toiminto?

Varsinaista scatter-symbolia ei Platoonersissta löydy.

Onko pelissä bonuspeli?

Kyllä, bonus-peli kulkee nimellä Platooners vs Snakes of Fortune.

Käyttäjäkokemuksia Platooners-pelistä

Platooners-käyttäjäkokemuksia:

”Worms-pelit oli törkeen siistejä pienenä, ja tääkin on kyllä kieltämättä aika makee!”

”Todella hyvä kolikkopeli niin kun tältä puljulta kyllä aina!”

”Ainakin tää on erilainen mihin oon tottunu!”

Arvio: 4,6/5

ELK Studiosin viimeaikainen voittokulku jatkuu tyylillä Platoonersin myötä, joka lukeutuu ainakin allekirjoittaneen arvostelijan ja monen muun suosikkeihin yhtiön tuotannosta. Keloja tykittävät Platoonersit ovat hauska ja persoonallinen idea jonka avulla jännitys säilyy peruspelinkin aikana koko ajan. Tämän kaltaisilla julkaisulla ELK tulee varmasti jatkamaan nousuaan alalla, ja Nettikasinot.casino antaa Platoonersille näin ollen ison peukun!

Pelin tyyppi

Klassikko