Voita 5 000 euron lahjakortti iGamelta tässä tammikuussa!

Uusi vuosi on saatu potkaista täydellä teholla käyntiin ja näin ollen odotettu kampanjarintaman vilkastuminen on myös vihdosta viimein ajankohtainen. Tähän osallistuu odotetulla rytkeellä myös kampanjakuningas iGame, jonka tarjonnasta voi nyt tavoitella 5 000 euron arvoista lahjakorttia koko tammikuun ajan.

Hyvä kasinoveli iGame osallistuu aina mukaan kilpaan silloin, kun markkinoilla on havaittavissa aktiivista liikehdintää kampanjoiden suunnalla. Kyseinen nettikasino on puskenut pihalle toinen toistaan maukkaampaa pelattavaa historiansa aikana ja jokainen meistä tietää, että näin ollen kyseessä ei enää ole uusi nettikasino.

Tällä kertaa pelaajat pääsevät ottelemaan laajamittaisen skaban parissa, josta voittaja kävelee onnellisena kotiin peräti 5 000 euron arvoisen lahjakortin kanssa, joka avaa ovet monipuoliseen seikkailuun maailman laidalla pelaajan valintojen mukaan.

Itse kilpailu käydää niin helpossa muodossa, kuin olla ja saattaa. Kyseessä on perinteistäkin perinteisempi arvonta, johon pelaajat pääsevät mukaan vaivattomasti talletustensa kautta.

Tämän tammikuun aikana 1.1.-31.1. pelaajien kannattaa rekisteröityä iGamen nettikasinolle ja talletettava aktiivisesti. Jokainen 10 euron arvoinen talletus poikii pelaajan tilille yhden arvan kuukauden loputtua häämöttävään arvontaan, josta voittaja palkitaan edellä mainituin keinoin.

Pelaajat voivat kerätä arpoja rajattomasti ja näin ollen omiin mahdollisuuksiin voittamisesta pääsee vaikuttamaan rajattomasti. Osallistuminen käy siis vaivattomasti normaalin pelikokemuksen ympärillä ja näin ollen se todella kannattaa hyödyntää. Sivussa saattaa seuraavan kalenterivuoden ohjelma muuttua radikaalisti.

Mittelö käy tällä hetkellä todella kuumana iGamen nettikasinolla, joten mukaan kannattaa suunnata joutuisasti. Kasinolle on helpointa suunnata alta löytyvän linkin kautta, joka singauttaa sinut suorilta iGamen tarjonnan pariin rekisteröitymispuuhiin.

Osallistu näin iGamen tammikuiseen arvontaan

  1. Rekisteröi uusi pelitunnus tai kirjaudu sisään iGamen nettikasinolla
  2. Talleta pelitilillesi rahaa pelaamista varten ja lunasta uutena pelaajana kasinobonus
  3. Talleta aktviisesti aikavälillä 1.-31.1. ja lunasta arpoja
  4. Tilillesi tipahtaa yksi arpa jokaista talletettua 10 euro kohden ja arpoja voit kerätä rajattomasti
  5. Osallistu arvontaan tammikuun loputtua
  6. Lunasta mahdollinen palkintosi viimeistän 7 päivää arvonnan jälkeen.

Palkinnot ja iGamen uuden pelaajan edut

Vanha kunnon iGame on lahjonut pelaajiaan usean vuoden ajan toinen toistaan eksoottisemmilla palkinnoilla jakaessaan liikenteeseen käteisen lisäksi esimerkiksi runsaslukuisesti elektroniikkaa. Tällä kertaa tämä kampanjarintaman kovin soturi on jälleen turvautunut kuitenkin yhteen perinteisimmistä palkinnoista eli matkalahjakorttiin.

Pelaaja voi voittaessaan tämän palkinnon tiimoilta siis vaikuttaa merkitävästi oman palkintonsa sisältöön. Peräti 5 000 euron arvoinen lahjakortti pistetään jakoon iGamen toimesta tästä tammikuisesta arvonnasta ja juuri pelaaja itse saa päättää kohteen minne reissu suuntautuu.

Siintää mielessäsi siis kaupunkiloma Singaporessa, Seychellien paratiisirannat, kanjonivaellus Arizonassa tai kuumailmapallomatka Tansaniassa, niin kasinon kampanjasta löytyy lääke kaikkiin mielitekoihin. Kaamosmasennuksen torjunta harvemmin on näin tehokasta.

Unelmaloma voi siis näin olla yhden talletuksen päässä vain 10 eurolla. Uutena pelaajana kannattaa hyödyntää arvonnan lisäksi mittavat edut, jotka iGame takaa ensimmäistä kertaa kasinon tarjonnan pariin suuntaaville pelaajille.

Uuden pelaajan ulottuvilla on tällä hetkellä mittava kasinobonus, joka sisältää bonusrahaa, sekä ilmaiskierroksia. Pelaaja voi valita itselleen parhaiten sopivan tarjouksen ensimmäisen talletuksensa yhteyteen seuraavista vaihtoehdoista:

  • Ensimmäinen tarjous = 200% bonus 200 euroon asti + 450 ilmaiskierrosta
  • Toinen tarjous = 300% bonus 30 euroon asti + 300 ilmaiskierrosta
  • Kolmas tarjous = 100% bonus 300 euroon asti + 400 ilmaiskierrosta

Oli valintasi sitten mikä hyvänsä, tarjoaa iGame luokassaan parhaalla tasolla olevan tarjouksen, joka kuuluu markkinoiden kovimpiin paketteihin. Kaikki ilmaiskierrokset on hyödynnettävissä vuodesta toiseen suosiota niittävän Fire Joker -pelin parissa ja ne luovutetaan pelaajalle 10 tai 15 kappaleen erissä 30 tai 40 päivän aikana päivittäin.

Klikkaa näin ollen alta löytyvää linkkiä ja suuntaa iGamen nettikasinolle lunastamaan itselle mieluisin tarjous, osallistu arvontaan ja kahmi kierrätysten kautta tilillesi mittavat voitot.