Voita VIP-tason F1-loma Monacoon Casinoeurolta!

Edellinen F1-kausi on hädintuskin saatu pakettiin ja nyt olisi jo aika valmistautua seuraavaan! Casinoeurolla otetaan todellakin jo varaslähtö formulahuumaan, sillä pelaajille on isketty käyntiin kampanja, josta voit voittaa VIP-liput Monacon Grand Prix -osakilpailuun. Kyseinen kisa on aina kuulunut vuoden kohokohtiin jännittävän kaupunkiradan sekä viikonloppua ympäröivän glamourin vuoksi, joten nyt jos koskaan kannattaa käydä osallistumassa!

Tuleva vuosi tuo tullessaan paljon jännitystä suomalaisille kotikatsojille. Kimi Räikkönen palasi yllätyssiirrolla takaisin Sauberille ja tallin suunnalta on kuulunut innostunutta supinaa ensi kauden autosta, jota on kehitetty jo viime kesästä saakka. Toinen sinivalkoinen kuski, Valtteri Bottas, puolestaan lähtee kauteen hieman haastavista lähtökohdista, kun pääsponsori Wihuri hylkästi kuljettajan huonojen suoritusten vuoksi. Monacon GP on kisakalenterin kuudes taisto, joka ajetaan totutusti toukokuun lopulla.

Uskomme vahvasti, että molemmat suomalaiset nähdään tositoimissa, sillä vaikka Bottaksen alkukausi menisi aivan penkin alle niin potkuja tuskin tulee ennen Eurooppaan siirtymistä. Toivomme tietenkin, että mies onnistuu löytämään huippuvauhdin jo heti Australiassa eikä jää tallitoveri Lewis Hamiltonin kakkoskuskiksi. Sinulla on nyt mahdollisuus seurata tilannetta eturivistä ja mikä parasta – et joudu maksamaan kisakauden kalleimmista senttiäkään. Casinoeuro nimittäin jakaa seuraavan kuukauden aikana peräti neljä kahden hengen matkapakettia, joten ei muuta kuin nokka kohti nettikasinoa. Psst.. ensimmäisellä kisaviikolla jaetaan myös ilmaiskierroksia kaikille osallistujille.

Jotta voit osallistua tarjoukseen, tulee sinun olla Casinoeuron pelaaja. Jos sinulla ei siis vielä ole pelitiliä niin nyt on oiva hetki korjata tilanne ja avata sellainen. Pääset uutena pelaajana nauttimaan 200€ arvoisesta ensitalletusbonuksesta, joten ei muuta kuin rullaamaan!

Ilmaiskierroksia ja formulareissu

Kuten jo aikaisemmin mainitsimme, kampanja on jaettu yhteensä neljään eri viikkoon ja jokaisen viikon päätteeksi yksi onnekas pelaaja voittaa itselleen reissun. Ensimmäinen tarjouskisa on käynnissä vielä huomiseen saakka, joten kerkeät vielä hyvin osallistua mukaan. Kyseessä onkin erityisen maukas diili, sillä jokainen osallistuja saa samalla itselleen kasoittain spinnejä NetEntin parhaisiin kolikkopeleihin.

Osallistuminen on todella yksinkertaista. Käy ensin klikkaamassa itsesi mukaan vihreästä nappulasta ja pelaa tämän jälkeen Mirror Mirror, Starburst, Jumanji tai Finn and the Swirley Spin -slotteja vähintään 25 euron edestä. Tämän jälkeen Casinoeuro palkitsee sinut 10 ilmaiskierroksella, jotka ovat rullattavissa samaisissa kampanjasloteissa. Älä myöskään unohda napata lisäkierroksia, joiden avulla voitonmahdollisuudet kolminkertaistuvat. Pelaa ensin vielä 50 euron edestä ja saat 10 spinniä pottiin ja tämän jälkeen vielä 150 eurolla, jolloin kierrosten määrä nousee jopa 30 kappaleeseen.

Tavoitteena on napata mahdollisimman suuri voitto 10 perättäisen kierroksen aikana. Pelaaja, joka onnistuu tässä parhaiten, nappaa itselleen ensimmäisen matkapalkinnon. Lisäksi seuraavat 20 pelaajaa pääsevät nauttimaan käteispalkinnoista, joista kerromme tarkemmin alla. Kampanjan tämä osuus on voimassa 15.1 saakka, joten muista pelata ilmaiskierroksesi ennen kuin ensimmäinen viikko päättyy.

Huom! Voit lunastaa kierrokset jokaisena kampanjapäivänä eli vaikka tulisitkin mukaan loppuvaiheessa niin ehdit vielä lunastaa 60 kieppiä. Ei siis muuta kuin pelaamaan ja jahtaamaan mahdollisimman suuria kierrosvoittoja.

Seuraavien viikkojen osallistumisohjeet

Vaikka onni ei vielä tällä viikolla osuisikaan kohdallesi niin ei hätää – sinulla on vielä kolme mahdollisuutta voittaa formulareissu omaan taskuusi. Kerromme seuraavaksi tarkemmin, miten pääset osallistumaan kunkin viikon tarjouksiin. Jokaisen viikon matkapalkinto toimii tismalleen samalla tavalla, mutta käteistä saatetaan jakaa hieman eri kaavalla.

Päivittäiset tehtävät (16.-22.1)

Toinen kampanjaviikko onkin heti hieman mysteerisempi, sillä siinä pelaajien tulee suorittaa päivittäisiä tehtäviä, jotka paljastetaan aina vasta samaisena päivänä. Tiedämme oikeastaan tästä vain sen, että mukaan täytyy ilmoittautua kampanjapelin sisällä ja päivittäinen tehtävä on esillä kolikkopelissä.

Lisäksi osaamme sanoa, että tehtävissä jaetaan palkintoina sekä arpalipukkeita että ilmaiskierroksia. Spinnit annetaan heti tehtävän jälkeen ja voit lunastaa niitä jopa 35 kappaletta päivässä. Myös arpalippuja jaetaan saman verran per päivä, joten suosittelemme nappaamaan aina maksimäärän, sillä tämä kasvattaa myös voitonmahdollisuuksia.

Kaikki ilmaiskierroksilla saadut voitot ovat täysin kierrätysvapaita eli jäät lähes poikkeuksetta aina voitolle! Kampanjaviikkoa ei siis todellakaan kannata missata, sillä voit parhaimmillaan napata jopa 245 ilmaiskierrosta sekä arpalipuketta.

Vauhdikas tehtäväkisa (23.-29.1)

Seuraavaksi käyntiin laitetaan perinteinen Yggdrasil-turnaus, jossa pelaajien täytyy suorittaa kolme eri haastetta pelinvalmistajan suosituimmissa sloteissa. Voit tehdä tehtävät juuri siinä järjestyksessä kuin itse haluat, kunhan muistat tehdä sen 0,50€ suuruisella minimipanoksella. Tällä kertaa Casinoeuro on kasannut seuraavat haasteet:

  • Kerää vähintään kolme arkkua peruspelissä Vikings Go Berzerk -kolikkopelissä.
  • Nappaa yhteensä 20 Wild-symbolia Penguin City -slotissa.
  • Kasaa vähintään viisi sirpaletta Holmes and the Stolen Stones -pelissä.

Kun suoritat haastetta ensimmäisen kerran, saat henkilökohtaisen pelaajanumeron, joka näkyy korostettuna tulostaulukossa. Sijoitukset päivitetään ainna 60 sekunnin välein eli voit seurata etenemistäsi lähes reaaliajassa. Tavoitteena on suorittaa tehtävät mahdollisimman pienellä kierrosmäärällä – eli kaiken kolmen tehtävän suorittamiseen vaadittavat kierrokset lasketaan yhteen.

Suorittaminen käynnistyy aina automaattisesti uudestaan, kun et voi enää parantaa parasta suoritustasi. Näin ollen yksikään kierros ei mene hukkaan vaan taistelet aina kärkipaikoista. Jos haluat itse käynnistää suorituksen uudestaan, voit tehdä sen 25 kierroksen jälkeen klikkaamalla restart-nappulaa.

Viimeinen turnaus (30.1-5.2)

Huikea formulatarjous päätetään jännittävään turnaukseen, jossa pelaajien täytyy vain rullata kampanjapelejä vähintään 0,50€ panoksella ja yrittää napata prosentuaalisesti suurin voitto yhdellä pelikierroksella. Tämä tarkoittaa siis sitä, että myös pienemmällä pelikassalla rullaavat pelaajat voivat napata pääpalkinnon, sillä 0,50€ panoksella napattu 10€ voitto on prosentuaalisesti suurempi kuin 1€ panoksella voitettu 15€.

Kampanjapeleiksi on tällä kertaa valittu Asgard, Great Rhino, Wolf Gold sekä Chilli Heat eli Pragmatic Playn suosituimmat slotit. Pelaa mitä tahansa peliä ja raivaa tiesi 50 parhaan pelaajan joukkoon. Viimeisen reissun lisäksi tarjolla on nimittäin kasoittain muita herkkuja, joten älä suinkaan luovuta jos ykkössija alkaa tuntua liian kaukaiselta.

Pääpalkintona upea F1-matka

Casinoeuro ei todellakaan säästele pääpalkintonsa kanssa, sillä peräti neljä voittajaa kavereineen viedään Monacoon seuraamaan F1-kilpailuja. Kyseisen Grannd Prix:n liput kuuluvat ehdottomasti kisakalenterin kalleimpiin, joten jos joku palkinto kannattaa voittaa niin se on todellakin tämä. Yhteensä reissun arvo nousee peräti 3000€ asti.

Reissu sisältää tietenkin edestakaisen lennot sekä majoituksen Nizzan keskustassa sijaitsevassa Novotel Nice -hotellissa neljän yön ajan. Paketti sisältää myös aamupalan, jotta pääset lähtemään radalla täydellä vatsalla. Creme de la cremenä on tietenkin Grandstand K High Silver -paketti, johon kuuluu pit-walk-kierros. Pääset lisäksi seuraamaan aika-ajoja sekä itse kilpailua huippupaikoilta.

Ensimmäisellä kisaviikolla jaetaan lisäksi myös rahaa seuraavasti: 2. sija: 500€ / 3. sija: 250€ / 4.-5. sijat: 150€ / 6.-9. sijat: 100€ / 10.-20. sijat: 50€.

Casinoeuron bonus uusille pelaajille

Lunasta Casinoeuron 100% ensitalletusnbonari täältä!Jokainen itseäänkunnioittava nettikasino jakaa tietenkin pelaajilleen myös bonuksia – eikä Casinoeuro myöskään tuota pettymystä. Ensimmäiselle talletukselle on nimittäin luvassa peräti 100% bonus aina 200€ saakka, mikä tarkoittaa, että pelikassa lihotetaan aina 400€ asti. Tällä summalla onkin helppo lähteä tutustumaan sivuston jättimäiseen pelivalikoimaan, josta löytyvät kaikki alan parhaat rahapelit.

Casinoeuro on jo vuosia kuulunut suomalaisten pelaajien suosikkikasinoihin. Käynnissä on nimittäin jatkuvasti sinivalkoisille asiakkaille suunnattuja lokalisoituja kampanjoita, päivittäisiä tarjouksia sekä muita herkkuja. Lisäksi sujuvalla suomen kielellä toimiva sivu ja asiakaspalvelu takaavat sen, että saat aina apua ongelmatilanteissa.