Wild Seas

05
tammi

Aivan kuten Kristoffer Kolumbuskin lähti aikoinaan etsimään Intiaa mutta löysikin Amerikan, myös tänään esittelyvuorossa oleva kolikkopeli vie sinut vilkkaille vesille jotka voivat johdattaa sinut yllättäviin palkintoihin. ELK Studiosin uusi luomus Wild Seasia pelatessa täytyykin olla koko ajan varpaillaan, sillä tämä meri on aarteiden lisäksi pullollaan myös verenhimoisia piraatteja! Lähdetäänpä siis katsomaan millaisia veijareita näiltä vesiltä oikein löytyy! 

Wild Seas – Varo piraatteja villeillä vesillä

Wild Seas siivittää pelaajan siis merirosvolaivan kyytiin keskelle kovaa taistelua merten herruudesta. Peli sijoittuu Port Royalen ulkopuolella sijaitseviin trooppisiin vesiin, jossa piraattikapteenit sotivat aarteiden ja vallan toivossa. Pelissä onkin pirteä tunnelma, ja kannattaa pitää pää ylhäällä, tai muuten kanuuna voi pamauttaa sen toiseen todellisuuteen!

Myös pelin musiikit ovat erittäin korkeaa tasoa, ja ELK onkin jälleen kerran tehnyt todella onnistuneen kolikkopelin. Wild Seas ansaitseekin paikkansa alkuvuoden kuumimpien uutuuspelien joukossa, vaikka se onkin hieman pienemmän pelinkehittäjän luomus. Raha ei kuitenkaa ole vaatimus laadulle, joten täydet pisteet nousevalle peliyhtiölle jälleen kerran.

Pelinvalmistaja: Elk Studios

ELK Studios ei kuulu maailman suurimpiin pelinvalmistajiin, mutta asenteen puutteesta sitä ei voi syyttää. Pienistä resursseistaan huolimatta firman rosteri on perustamisvuodesta 2012 lähtien kasvanut tasaisesti 2-5 laadukkaalla julkaisulla. Elk onkin kasvanut tasaisesti vuosien varrella, ja pulju on tullut tunnetuksi erityisesti laadukkaista mobiilipeleistään.

Laadukkaiden mobiiliominaisuuksien lisäksi tämän peliyhtiön yleisin ylpeyden aihe on heidän peliensä visuaaliset ominaisuudet. Nopealla vilkaisulla voisikin luulla, että Elkillä olisi käytössään paljon suurempiakin määriä pätäkkää. Teemojakin peleistä löytyy melkoisesti, ja jokainen Elkin julkaisu onkin omanlaisensa seikkailu.

Firman suosituimpiin peleihin kuuluvat Wild Toro, Taco Brothers sekä Electric Sam. Firmalla on myös useita jouluisia teema-slotteja, kuten Taco Brothersista ja Hong Kong Towerista inspiraatiota ammentavat Taco Brothers Saving Christmas ja Ho Ho Tower. Elk Studiosin pelejä voi löytää kaikilta alta löytyvän listan netticasinoilta.

Voittoluokat, panostasot ja jättipotti

Lue täältä Wild Seas -arvostelu ja tsekkaa myös palautusprosentti (RTP) sekä pelin erikoisominaisuudet ja panostasot!

Wild Seas on ainakin ulkoisesti mekaniikoiltaan melko tavallinen kolikkopeli, jossa symbolit poukkoilevat ruudulla viidellä kelalla, jotka ovat aseteltuina neljälle riville. Pelissä on 178 erilaista tapaa voittaa, ja voit nauttia virkistävästä slotista monilla eri panostasoilla aina 20 sentistä 100 euroon saakka. Peli sopiikin tämän myötä kaiken kokoisilla pelikassoilla operoiville pelaajille.

Symbolit pelissä edustavat erilaisia piraatteja ja aarteita. Aarteisiin lukeutuu muun muassa kultaisia, hopeisia ja pronssisia kolikoita. Pelin pääsymboli on kapteeni Anne Bonny, ja hänen lisäksi keloilla seikkailee myös sininen, vihreä ja punainen merirosvokapteeni. Lisäksi pelissä on myös wild-symboli, joka on pelin nimi aseteltuna merirosvolipulle.

Wild Seas ei ole progressiivinen jättipottipeli, joten elämäsi vain sekunneissa mullistavat miljoonavoitot jäävät tämän slotin parissa haaveeksi. Isoja voittoja pelissä voi kuitenkin saavuttaa tästä huolimatta, ja parhaimmillaan panoksesi voidaankin palauttaa sinulle jopa 1 780 -kertaisena – 100€ panoksella saat siis 178 000 euroa!

Palautusprosentti: 96,30%

ELK Studiosin pelit ovat harvoin palautusprosentiltaan alan kärkitasoa, eikä Wild Seas tee tästä minkäänlaista poikkeusta. 96,30% ei kuitenkaan missään nimessä ole huonokaan lukema, joten rahoilleen saa kyllä ihan hyvin vastinetta tämän uutuusslotin parissa. Jos tulit nettikasinot.casinolle etsimään peliä jossa olisi mahdollisimman kova palautusprosentti, kannattaa valita peliksi esim. Jack Hammer 2.

Mobiili

Wild Seas on aivan upouusi kolikkopeli, joten siitä on totta kai saatavilla myös täysin toimiva ja asiaankuuluva mobiiliversio. Pelilaitteellasi ei siis ole mitään väliä – Wild Seas pyörii sillä täysin sulavasti oli kädessäsi sitten mobiililaite, tabletti tai tavallinen tietokone. Elk Studiosin pelit ovat tunnettuja loistavista mobiiliominaisuuksistaan, joten on ilo huomata, että myös Wild Seas jatkaa tätä vahvaa linjaa.

Erikoistoiminnot

Wild Seas ei varsinaisesti loista erikoistoiminnoillaan, mutta sen moniosainen ilmaiskierrosominaisuus on kieltämättä hieno. Tämän lisäksi voit löytää pelistä myös ihan vain perinteikkään wild-symbolin, joka helpottaa voittavien kombinaatioiden saavuttamista huomattavasti. Kuten ylempänä jo mainittiinkin, Wild Seasin wild-symboli on pelin oma logo.

Pelin ilmaiskierrosominaisuus puolestaan pitää sisällään monia eri tasoja, joista jokaisessa on omat erikoisominaisuutensa. Tasoilta löytyy muun muassa paikoilleen jääviä ja laajenevia wildeja, uppoavia merirosvolaivoja ja paljon muuta pelaajien viihdykkeeksi. Korkeammille tasoille päästäessä myös voitot suurenevat, ja tämä onkin nopein reittisi kohti pelin suurimpia voittoja.

FAQ

Onko pelissä Wild -toiminto?

Kyllä, Wild Seas -pelissä on wild-symboli.

Jaetaanko pelissä ilmaiskierroksia?

Kyllä, pelissä jaetaan vapaapelejä myös sisäisesti.

Löytyykö pelistä Scatter-toiminto?

Ei löydy.

Onko pelissä bonuspeli?

Wild Seasissa ei ole varsinaista bonus-peliä.

Käyttäjäkokemuksia Wild Seas -pelistä

Wild Seas -käyttäjäkokemuksia:

”Rakastan merirosvoja niiden kaikissa mahdollisissa muodoissa, joten Wild Seas kyllä maistuu.”

”Vielä kun tässä olisi jättipotti niin kyllä olisi ehdottomasti yksi suosikkipelejäni.”

”Elk Studios yllättää positiivisesti aina uudelleen ja uudelleen!”

Kasinoiden tarjoamat ilmaisspinnitLue tästä Wild Seas -arvostelu ja nauti myös ilmaiskierrokset Elk Studios -kolikkopeliin!

Wild Seas on vielä uutuuttaan kiiltävä kolikkopeli, joten siihen ei ole saatavilla lainkaan ilmaiskierroksia yhdenkään netticasinon tervetuliaispaketissa. Peli on kuitenkin 11. tammikuuta 2018 lähtien tarjolla usealla eri nettikasinolla.

On myös mahdollista että Wild Seas -peliin tulee tulevaisuudessa olemaan tarjolla myös ilmaiskierroksia, jolloin kuuletkin asiasta varmasti ensimmäisenä meiltä täältä nettikasinot.casinolta! Tällä hetkellä asia ei kuitenkaan vielä näin ole, joten joudut nauttimaan slotista jollain kasinolla, joka löytyy jutun alussa olevalta listalta.

Arvio: 4,4/5

Elk Studios tuntuu parantavan vuosi vuodelta, ja Wild Seas ei hidasta tätä linjaa millään tavalla. Peli toimii kaikilla laitteilla kuin unelma, ja etenkin pelin teema ja toteutus on korkealla tasolla. Erikoisominaisuuksia voisi toki olla enemmänkin, mutta kokonaisuutena tämä piraattislotti on ehdottomasti positiivinen kokemus kaikenlaisille pelaajille.

Pelin tyyppi

Klassikko