Vaikutusvaltaisimmat naiset uhkapelaamisen maailmasta

nettikasinot.casino
30/03/2021

Hauska ja mielenkiintoiset listamme saavat lisäystä! Olemme päättäneet ammentaa lukijoiden yleistietoa uhkapelaamisesta mahdollisimman laajalla ja kaiken kattavalla tietopaketilla. Tulemme tarjoamaan äärimmäisen monipuolista luettavaa monien eri listojen muodossa. Toki hyvään vauhtiin on jo päästy, sillä luettavaa löytyy esimerkiksi merkittävistä julkisuuden henkilöistä, historiallisista pelaajista, lakipykälistä, vanhimmista kasinoista ja luvassa on paljon lisää tietoa!

Rahapeleihin ja vedonlyöntiin on vuosisatojen, ellei vuosituhansien, verran rinnastettu ajatusmallia siitä, että koko homma pyörii vain ja ainoastaan miesten ympärillä.

Men run the show, the women are just for show”

Kyseinen sanonta on saanut vahvaa jalansijaa uhkapelaamisen maailmassa miltei aina. Naisen asema skenessä on ollut yleisessä kuvassa liian pinnallinen. Vähäpukeiset ja puoleensavetävät tytöt kyltteineen, sekä houkutuksineen ovat monelle tuiki tavallinen näky, vaikka todellisuudessa naisten vahvat asemat ulottuvat kansikuvatyttöjä paljon pidemmälle.

Historian saatossa naisille on kohdistettu erilaisia kieltoja ja evätty pääsyä kasinoille, puhumattakaan alalla työskentelemisestä. 1900-luvulla kuitenkin otettiin onneksi merkittäviä edistysaskelia eteenpäin ja naiset saivat esimerkiksi jakajan töitä kasinoilta ja muita tärkeitä työpaikkoja avautui myös.

2000-luvulla tarina onkin täysin toinen, sillä maailman vaikutusvaltaisempien rahapelialan ihmisten joukosta löytyy nykyisin myös naisia. Tällä kertaa listamme koostuukin uhkapelialan vaikutusvaltaisimmista naisista ja heidän tarinoista. Nämä henkilöt ovat oman sektorinsa hallitsijoita ja raivanneet tiensä huipulle kovalla työllä. Matkojen varrelle on mahtunut kovia uhrauksia ja suurien riskien ottoja, mutta onneksi myös paljon hyvää tuuriakin.

Denise Coates – Toimitusjohtaja, bet365

Erittäin näkyvästi maailmalla esillä oleva bet365 nousi asemaansa suurien riskien ja uhkien saattelemana. Firman toimitusjohtaja Denise Coates kutsuukin itseään todelliseksi uhkapeluriksi, sillä ennen maailmanvalloituksen alkamista todennäköisyydet epäonnistumiseen olivat isot. Denise ja veljensä John Coates panttasivat suuren ketjun vedonlyöntiliikkeitä, jotka olivat perheensä omistuksessa ja perustivat vuonna 2000 vielä tuohon aikaan erittäin riskialttiin verkkoyrityksen.

Luonnollisesti loppu onkin historiaa. Bet365 on noussut useiden miljardien arvoiseksi yritykseksi, jolla on suurta jalansijaa ympäri maapalloa. Arvioiden mukaan vetoja otetaan vuosittain sisään noin 13,7 miljardin euron edestä. Palkat ovat siis kohdillaan, kuten nähtiin vuonna 2017, jolloin Coates maksoi itselleen liksaa 248 miljoonaa euroa. Täten Denise Coatesista tuli Iso-Britannian korkeaksi palkatuin toimitusjohtaja.

Vanessa Selbst – Pokeriammattilainen

Jos vedonlyönnin maailmassa kukkulan kuningattaret ovat harva näky, niin vielä vähemmällä ovat ensimmäiseksi sijoitetut pokerin pelaajat ammattilaisissa. Kun katsotaan kaikkia mahdollisia barometrejä ja mittareita, niin Vanessa Selbst on vailla kiistoja maailman menestynein ja kaikkien aikojen paras nainen pokerin pelaajista.

Global Poker Index listaa maailman parhaimmat pelaajat vuosittain ja Selbst on ainoa nainen, joka on pitänyt hallussaan ykköspaikkaa, joten hän on ollut yhteen aikaan maailman paras pelaaja pokeriammattilaisista. Hän on voittanut kolme himoittua World Series of Poker -ranneketta ja turnausvoittoja on tullut noin 12 miljoonan dollarin edestä. Lisäksi hyvänä sulkana hatussa on fakta, että Selbst on ainoa pokerin pelaaja, joka on voittanut kaksi North American Poker Tour -mestaruutta perättäin.

Heinäkuussa 2018 pokeriuransa lopettanut Selbst vaikuttaa nykyisin sijoitusrahastomarkkinoilla.

Pansy Ho – Hallituksen puheenjohtaja, MGM Grand Macao

Sitä tietää olevansa suhteellisen kova tekijä, kun lempinimiä on useita ja sanat ”kuningatar” sekä ”miljardi” ovat läsnä. Pansy Ho kantaa kutsumanimiä Queen of Gambling ja 4,4 billion queen of sex, sequins and seven-card stud. Jos olet tutkistellut Macaon kuvioita ja kyseisen paikan hallitsijoita ja heidän taustoja, niin uskallamme väittää, että Pansy Ho on nimenä tullut esille muutamaan otteeseen. Hänen omaisuutensa arvo on noin 5,5 miljardia euroa ja on johtoportaassa melko suuressa asemassa MGM Grand Macaon kasinolla.

Mutta on kuitenkin hyvä muistaa, että Ho ei ole itse takonut penniäkään alkuperäisestä omaisuudesta, vaan kaikki kiitos kuuluu tämän isälle Stanley Holle, joka on kuuluisa menestyt vedonlyönnin suurliikemies Kiinassa. Pansy Holla on ollut etulyöntiasema jo syntymästä lähtien, eikä hän sitä peittele. Pansy on itse todennut, että hän syntyi hopeinen pelimerkki suussaan.

Ensimmäiset isot liikkeet Pansy Ho suoritti vuonna 2008, kun amerikkalainen MGM Mirage päätti laajentua Aasiaan ja Ho avasi omin nokkinensa uuden liittolaisen kera MGM Macaon. Ho halusi vakuuttaa medialle ja kriitikoille, ettei hän ole pelkkä kasvo ja isänsä varjossa kulkeva perijätär. Sen sijaan Ho halusi luoda oman perintönsä ja jättää kirjaimellisesti isoimman mahdollisen jalanjäljen Macaon uhkapeleihin.

Lähteiden mukaan Ho on äärimmäisen aggressiivinen ja määrätietoinen liikenainen, jolla on paljon yrittäjämäisiä piirteitä. Hänen sijoitukset ovat kuitenkin kantaneet jo monta vuotta isosti hedelmää. Huhtikuussa 2018 mediajätti Bloomberg tiedotti ja myönsi hänelle sangen merkittävän tittelin: Hong Kongin rikkain nainen. Voimme olla varmoja siitä, että Hon Aasian valloitus etenee moitteettomasti eteenpäin, mutta kysymyksistä suurin onkin se, että milloin hän siirtyy maailmanlaajuiseen valloitukseen?

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Bonus

2000 EUR

Ilmaiskierrokset

0

Bonus

0 SEK

Ilmaiskierrokset

0

Bonus

500 EUR

Ilmaiskierrokset

200

Bonus

10000 EUR

Ilmaiskierrokset

450

Bonus

2000 EUR

Ilmaiskierrokset

0

Bonus

500 EUR

Ilmaiskierrokset

200

Bonus

500 EUR

Ilmaiskierrokset

400

Bonus

8000 USD

Ilmaiskierrokset

0